![]() |
Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti |
|
Keskustelut Palaute Yhteystiedot Työkalut Tyylikirja
|
Jorma Kekin rajatieto on rajatontaMatias Manner
Kuva: Jouni Vaaramo
Esikoisensa, Tabu Tabu -aforismikokoelman julkaisseen Jorma Kekin ajatuksenjuoksu on suurin piirtein yhtä selkeää kuin šakin, jossa hän voitti aikanaan seitsemän joukkue- suomenmestaruutta. Peruskuvioiden takaa paljastuu hienovaraisia ja monimutkaisiakin rakennelmia, joilla on omat kielioppinsa. Esikoisen julkaisemisen historia oli hieman poikkeuksellinen. – Yleensä kustantajalle lähetetään tekstejä, mutta minua kustantaja käveli kaupungilla vastaan. Hän kehotti kirjoittamaan aforismikirjan ja niin se tehtiin, Kekki kertoo. Kyllähän Sanasato Oy:n Erkki Kiviniemi Kekin entisenä opettajana tiesi kuka vastaan tuli, ja että mitä hän tilasi. "Todellisuuden olemuksesta ei ole varmuutta"Alun perin helsinkiläisen aforistikon tie Tampereelle kävi Voionmaan kautta vuonna 1990. Opistolta pistäydyttiin Tampereella rientämässä, ja ymmärrettiin, että tässähän on mukava kaupunki. – Olin harrastanut viisi vuotta teatteria. Kun sitten toukokuussa 1994 pamahti tuo psykoosi päälle, sai teatteri jäädä. Pari vuotta meni ilmansuuntien uudelleenselvittämisessä, jonka jälkeen aloin keskittyä kirjoittamiseen. Skitsofrenia on yksi Kekin aforismien teemoista: mitä se on, ja miten sen kanssa mennään. Kekin mukaan skitsofreniaan liittyy ikävämpiä vaiheita, kuten hänen itsensäkin alkuaikoina kokema paranoidisuus. Tällöin lähiomaisten ja "henkioppaiden" tuki oli erityisen tärkeää. Asioilla on puolensa, ja Kekin mukaan kyseinen mielentila myös mahdollistaa tietynlaisten ajatuskuvioiden viemisen eteenpäin. – Todellisuuden perimmäistä olemusta ei tunnetusti tiedetä. Kun liikkuu tietoisuuden absoluuttisella rajalla niin on vaikea erottaa rationaalista irrationaalisesta. Se on vähän kuin jäänmurtaja, joka heittelee jäätä oikealle ja vasemmalle, Kekki kuvaa. Kosminen totuus kaurapuurossa"Kekkismillä" on rönsyjä, mutta sattumalle ei ole sijaa, vaikka jokainen meistä "näkeekin omaa elokuvaansa". Kekin aforismeja tulkitessa voi joutua perehtymään numerologiaan, joka on kirjaimia ja niiden lukuarvoja. A on yksi, b kaksi ja ö siten kaksikymmentäyhdeksän. Sanan lukuarvo on kirjainten lukuarvojen summa, ja ne selittävät kosmoksen rakennetta. – Sanotaan, että totuus löytyy kaurapuurosta. No, sanan "kaura" lukuarvo on sama kuin sanan "Mihail", ja "puuro" on yhtä kuin "Bulgakov". Bulgakovin teoksessa Saatana saapuu Moskovaan on se šakkia pelaava kissa, ja "kissa kiertää kuumaa puuroa", vaikkapa Elovenaa. – Lukuarvoina elo on sama kuin Jihad, vena taas on sama kuin Hamas. Ovatko nämä järjestöt sittenkin ennemminkin totuudenetsijöitä kuin terroristeja, Kekki kysyy. Kekin puheessa vilahtelevat sekä maailmanpolitiikka ja Bush että syrjäalueiden šamaanit. Kekki tunnustautuu pienien järjestelmien kannattajaksi. – EU:ssa laitetaan samat pelisäännöt saamelaisille šamaaneille ja pariisilaisille patonginpurijoille, mikä kyllä huolestuttaa. Naton laajenemisesta tulee mieleen Kuuban kriisi, nythän USA haluaa viedä ydinpomminsa Pietarin tuntumaan. Tulevaisuudesta Kekillä on kuitenkin myös hyvää sanottavaa. – On iloinen asia, kun kosminen viisaus paljastuu pikku hiljaa koko maailmalle. Tapaus tuo mukanaan hyviä olotiloja, ei pelkästään läntiselle maailmalle, vaan kaikille muillekin, Kekki tietää. Muualla verkossa:
Päivitetty 15.04.2004 kello 10.03
|
Utain 8 / 8.4.2004PääkirjoitusEurooppalaiset eivät halua Suomeen töihin KolumnitJututEurooppa pelkää uutta rautaesirippua Juominen on luonteen heikkoutta, sanoo streittari Vauvoilta DNA-näyte rikosten selvittämiseksi? BINGO - ei mitään mummojen hommaa Ehdottomasti ei tai ehkei sittenkään Kovaa kamaa pilvisessä saarivaltiossa Suuri armeija muuttuu tarpeettomaksi Jorma Kekin kosmoksessa rajatieto on rajatonta GallupLukevatko nuoret vain Potter-kirjoja? Mediasivut |
||
|
ISSN 1459-6741 (Painettu) ISSN 1459-675X (Verkkolehti) utain at uta.fi |
||||