Ammattina olla huolestunut

Tero Kartastenpää on päätoimittajuudesta yllättynyt mutta innoissaan.
27.09.2016 - 15:26 Oona Kujala

Aikakauslehti Tulva saa ensimmäisen miespäätoimittajansa koskaan. Tero Kartastenpään toivoo erilaisten ihmisten kuulevan lehdestä aiempaa paremmin.

Ensin oli ajatus. Aikakauslehti Tulva hakee itselleen uutta päätoimittajaa. Sellainen työ olisi kiinnostava ja innostava feminismistä ja naistutkimuksesta kiinnostuneelle toimittajalle. Sitten syntyi epäilys. Miksi kuluttaa aikaansa hakeakseen työtä, johon ei voi tulla valituksi, koska on mies?
 
Alun epäilyistä huolimatta Tero Kartastenpää, 38, haki päätoimittajan paikkaa. Nyt hän toimii ensimmäisenä miehenä feministisen Tulva-lehden päätoimittajana. Vaikka hakemiseen liittyi oma epävarmuutensa, Kartastenpää uskoi yrityksen kannattavan silti.
 
– Tuntui hyvältä etapilta lähteä tekemään lehteä, jolla on pitkä historia ja joka voisi tässä vaiheessa tehdä asioita uudella tavalla. Sillä tavalla, että se houkuttelisi kaikkia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet feminismistä, Kartastenpää sanoo.

Tämän hetken tärkein projekti 

Ensi vuonna 15 vuotta täyttävää Tulvaa julkaisee Naisasianliitto Unioni ry. Unioni on feministinen ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Sen tavoitteita ovat esimerkiksi naisten aseman parantaminen sekä erilaisuuden sallivan tasa-arvon ja rauhan edistäminen.
 
Unionin linjana on yhä vuosikymmenten jälkeen, että sen jäseninä voi olla vain naisia. Vaikka Kartastenpää on Unionin julkaiseman lehden päätoimittaja, hän ei voi kuulua Unioniin.
 
Kartastenpää ei kuitenkaan pidä tilannetta ongelmallisena. Tärkeää hänelle on se, että Unionissa on pystytty harkitsemaan ja päättämään, että Kartastenpää voi olla Tulvan päätoimittaja.
 
– Tulva on itsenäinen, Unionin julkaisema lehti. Unioniin kuuluminen ei ole olennaisinta, Kartastenpää sanoo. 
 
Kartastenpää oli silti aluksi yllättynyt päätoimittajuudesta. Feminismistä kirjoittaminen on hänen mukaansa hyvin innostavaa, mutta uusi työ aiheuttaa myös stressiä. Se on pitkän journalistisen uran tehneelle toimittajalle tuttua.
 
– Huoli nyt vain on asia, joka saa ihmiset tekemään jotain. Työni on olla huolestunut.
 
Urasta puhuminen huvittaa Kartastenpäätä. Vaikka päätoimittajuus kestää näillä näkymin vain kesään asti, ottaa Kartastenpää työnsä tosissaan. Kartastenpää kokee itsensä ennemmin erilaisten projektien tekijäksi kuin uraihmiseksi. Tämän hetkisenä työnä on Tulva, ja sen jälkeisistä projekteista Kartastenpää huolehtii myöhemmin.
 
– Tulvan tekeminen on kaikki ajatukset vievä asia. Olen hyvin innoissani ja ilahtunut, että voin tehdä tätä julkaisua. 

Naistutkimus rikkoi perinteisiä rooleja

Feminismistä Kartastenpää kiinnostui, kun hän lähti opiskelemaan Turun yliopistoon elokuvatiedettä. Kartastenpään mukaan elokuvatutkimuksessa on pitkä ja vahva perinne feministiselle tutkimukselle. Se on tuonut uusia tapoja hahmottaa elokuvan tulkintaa, teknologiaa tai historiaa sukupuolen näkökulmasta. Tätä kautta Kartastenpää alkoi lukea myös naistutkimusta.
 
– Naistutkimus innosti minua niin paljon, että luin sitä aineopintojen verran.
 
Kartastenpää kuvailee naistutkimuksen opiskelun aloittamisen olleen vapauttava kokemus. Se monipuolisti hänen omaa ajattelua siitä, millä tavoin voi olla mies tai nainen.
 
– Naistutkimus vapautti sen, että halutessani voisin olla osa äijäporukoita, mutta monet muut tavat toteuttaa sukupuolta ovat ihan yhtä arvokkaita.
 
Myös Tulvassa käsitellään samaa ajatusta. Aikakauslehdessä kannatetaan tavallisen miehet ja naiset -erottelun sijaan ennemmin intersektionaalista feminismiä.
 
Intersektionaalinen feminismi vie perinteisen naisasialiikkeen ajattelua eteenpäin niin, että se kiinnittää huomiota muihinkin epätasa-arvoisuutta luoviin asioihin kuin vain sukupuoleen. Muun muassa yhteiskuntaan asettautumiseen vaikuttavat sukupuolen lisäksi etninen tausta tai seksuaalisuus.
 
– Intersektionaalinen feminismi tarkoittaa esimerkiksi sen tiedostamista, että naisjoukkion keskuudessa on olemassa erilaisia etuoikeuksia ja sortoasemia. On olemassa erilaisia tapoja olla mikä tahansa sukupuoli, Kartastenpää sanoo. 

Uusia lukijoita

Kaiken kaikkiaan Kartastenpää haluaa tehdä lehteä, joka ihastuttaa ja ärsyttää.
 
– Feminismin ytimessä on sellainen pieni ärsyynnys, koska asiat eivät ole hyvin. Tällaisessa työssä hyväksyttävää, että pientä väittelyä syntyy.
 
Yhtenä aiheena Kartastenpää haluaa Tulvassa käsitellä feminismin lisääntynyttä näkyvyyttä parlamentarismisessa päätöksenteossa. Poliitikot uskaltavat sanoa Suomessa yhä useammin olevansa feministejä. Aiemmin se on koettu leimaavana ja huonona ideana äänestäjien näkökulmasta.
 
– Se on vaalien myötä varmaan yksi ensi vuoden aiheista. Kiinnostavaa on, mitä feminismin tuominen mukaan politiikkaan tarkoittaa päätöksenteossa, Kartastenpää sanoo.
 
Kartastenpään tavoitteena on tehdä ainutlaatuista julkaisua. Odottamaton päätoimittaja toivoo, että yllättävät ihmiset myös tarttuisivat lehteen.
 
– Olennaista on, että ihminen, joka on vähänkin kiinnostunut yhteiskunnallisesta keskustelusta, voisi nähdä lehden ja kokea, että tässä voi olla jotain minulle. Jotain, mitä tämä ei ollut vielä ymmärtänyt tai ajatellut. 
||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.

Fakta

Tero Kartastenpää

  • 38-vuotias tamperelaissynytinen toimittaja ja tietokirjailija.
  • Valmistunut filosofian maisteriksi mediatutkimuksesta Turun yliopistosta.
  • Kirjoittanut vuonna 2014 kirjan Provo opas - ärsyttämisen jalo taito yhdessä Jani Timosen kanssa.
  • Työskennellyt Aamulehdessä ja Veli-lehdessä sekä kirjoittanut vuosia Imageen
  • Perustanut ja päätoimittanut kansainvälistä FAT-taidelehteä ja Flow Festivalin Wolf-lehteä.

Jutun kuvat

Tero Kartastenpää on päätoimittajuudesta yllättynyt mutta innoissaan.