Avaruusintoilija hukuttaa huolet tähtitaivaalle

Tähtitieteen harrastaja Maria Lahtinen ihailee fyysikko Albert Einsteinia.
04.10.2016 - 16:16 Ira Mellberg, kuvat: Ira Mellberg

Tampereen Ursan jäsen Maria Lahtinen haluaa avaruusturistiksi, mutta ihailee taivaankappaleita lähempääkin.

Tähtitieteen harrastaja Maria Lahtinen lumoutui 10-vuotiaana Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvasta sekä oikeasta pyrstötähdestä Hale-Boppista. Hän ihaili sitä talvitaivaalla ja luuli, että pyrstötähtiä ilmestyy koko ajan. Lahtinen, 28, halusi kuumeisesti selvittää elämän tarkoituksen ja ajatteli, että sen ratkaisu voisi olla jokin kaava.

─ Olen vähän jo luopunut toivosta, että selvitän elämän tarkoituksen. Toivon, että elinaikanamme selvitettäisiin, mitä pimeä aine ja energia ovat, Lahtinen sanoo.

Lapsena avaruuden suuruus pelotti Lahtista, mutta nykyään se tuntuu lohduttavalta. Omat murheet tuntuvat pieniltä maailmankaikkeuden rinnalla. Kiireistä arkea voi paeta rauhoittumaan kaukoputken äärelle.

Jämsänkoskelta kotoisin oleva Lahtinen on kemiantekniikan insinööri. Avaruusintoilu jäi opiskeluaikana taka-alalle. Se syttyi uudelleen, kun Lahtinen päätyi Tampereen Ursaan ystävän rohkaisemana. Nykyisen avomiehensäkin hän tapasi tähtitornilla.

Lahtinen kuuluu Tampereen Ursan Tähtitieteellisen yhdistyksen nuorimpiin aktiivijäseniin. Lahtisen mielestä ihmiset ajattelevat herkästi, että tähtitiedettä harrastavat vain vanhat professorit. Näin asia ei ole, mutta hän toivoo mukaan kuitenkin enemmän nuoria jäseniä.

─ Lapsilla on paljon mielenkiintoa tähtitieteeseen, mutta heitä on vaikeampi houkutella pitkäjänteiseen tähtitiedeharrastukseen.

Lahtinen pitää Kaupin tähtitornilla tähtinäytöksiä, ja sunnuntaisin kuka vain voi suunnata yleisönäytöksiin. Sään salliessa pääsee tarkastelemaan kaukoputkella esimerkiksi kirkkaita planeettoja.

─ Näytösten kävijämäärät ja luontoinnostus ylipäänsä ovat kasvaneet. Luonto, maapallo ja maailmankaikkeus kiinnostavat ihmisiä.

Kaupin tähtitornin näköalatasanteella voi vierailla sunnuntain yleisönäytöksissä. Kuvun sisällä on pääkaukoputki.

Suhdekoukeroista mytologiaa

Lahtinen on uppoutunut etenkin revontulten maailmaan, ja hän unelmoi revontulireissusta Pohjois-Norjaan. Ensimmäiset kunnon revontulet Lahtinen sai kokea reilu vuosi sitten.

─ Muistan päivämäärän ulkoa, enkä unohda sitä yötä ikinä. Puhun siitä aina revontuliyönä.

Lahtisen mukaan Auringon aktiivisuuden hiipuminen lupaa hyvää revontulisyksyä Suomeen. Revontulten kuvaamiseen riittää kännykkä, jolla pystyy säätää valotusaikaa. Kameran ei tarvitse Lahtisen mukaan olla kummoinen hyvän kuvan nappaamiseksi.

─ Revontulten ennustaminen on aika pitkälti sitä, että kytätään taivaalle ja katsellaan sääkameroita. Sitten mennään pimeälle paikalle odottamaan, jos taivaalla leimahtaisi jotain.

Tällä hetkellä on myös paras aika havainnoida Linnunrataa paljain silmin. Jos tähtitiede houkuttelee, kannattaa suunnata Kaupin tähtitornille Tampereen Ursan Tähtitaivas tutuksi -kurssille.

Kurssilla opetellaan tunnistamaan tähtikuvioita, joiden nimien taustalla on usein tarinoita kreikkalaisesta mytologiasta.

─ Taustalla on aikamoista parisuhdedraamaa, vielä pahempaa kuin Kauniissa ja rohkeissa. Tarinat kiinnostavat ihmisiä enemmän kuin tähtien numerospektrit.

Joutsenen tähtikuvio on ensimmäistä kertaa tähtitornilla vieraileville näyttävä ilmestys, mutta Lahtinen on kiintynyt vaatimattomampaan Delfiiniin.

─ Jossain vaiheessa ihmiset tornilla tuntuivat pilkkaavan Delfiiniä, koska se on vähän mitätön ja pieni. Tarinan mukaan Delfiini on suursankari, joka nostettiin taivaalle kunniapaikalle.

Ensin Yhdysvaltoihin ja sitten Marsiin

Lahtinen on suunnitellut ensi kesäksi matkaa Yhdysvaltoihin. Siellä voi seurata täydellistä auringonpimennystä. Parhaat katselupaikat on jo varattu täyteen.

─ Täydellinen auringonpimennys on tosi iso juttu, eikä sitä näe enää Suomessa elinaikanamme. Jos sen haluaa nähdä, pitää reissata ulkomaille.

Lähitulevaisuudessa elämyksiä voi hakea kenties kauempaakin, avaruudesta asti. Lahtinen lähtisi empimättä avaruusturistilennolle, mutta ei tosin ensimmäiselle kokeilulle.

Marsin asuttaminen on Lahtisen mielestä mielenkiintoinen idea. Testilento saattaisi tapahtua jo vuonna 2023, mutta Lahtinen ei usko näin nopeaan aikatauluun.

─ Olen täysin sitä mieltä, että meidän on tarkoitus suunnata muualle tältä planeetalta. Mars olisi lähimpänä. Tosin ihminen ei ole hetkeen käynyt edes Kuussa. En ehkä ole vielä niin optimistinen, että Mars-lennot onnistuisivat lähivuosikymmeninä.

Maria Lahtinen kertoo, että Kaupin tähtitornin avaruusseiniä maalattiin noin 10 vuotta.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.