Hyvä kuvaaja ikuistaa koko suvun tähtihetket

26.01.2012 - 18:40 Heidi Salminen
 
 

1970- ja 1980-luvuilla Tampereen kaikki valokuvaajat tunsivat toisensa. Enää niin ei ole.

Valokuvaaja Pentti Kuulas, 66, säätää studiosalamia ja taustakangasta kuvaustilannetta varten. Hän on lopettelemassa 39-vuotista valokuvaajan uraansa pääkirjasto Metson takana sijaitsevassa studiossa Tampereen keskustassa. Tavaroita on kertynyt nykyiseen tilaan melkein kolmenkymmenen vuoden ajalta, eikä lopettelevasta kuvaamosta voi ottaa lehtikuvaa ilman studiotaustaa. Ammattitaito vaatii.

Kuulas on tyhjentänyt tilaa jo viikkoja. Tällä viikolla hän lopettaa studiotoiminnan kokonaan.
– En löytänyt studiolle jatkajaa. Eläkkeelle en kuitenkaan ole vielä jäämässä, vaan aion jatkaa miljöökuvaamista.

Sillä hän tarkoittaa kuvaamista asiakaslehtiin, mainoksiin ja postikorteiksi. Kuulas tekee tärkeimmät työnsä studion ulkopuolella.

Kuvapankit kuitenkin vähentävät nykyisin ammattikuvauksen tarvetta. Myös digikameroihin siirtymisen takia kuvatarjonta on kasvanut. Esimerkiksi Kuulaan pitkäaikainen asiakas, Aurinkomatkat, on siirtynyt lähinnä kuvapankkien asiakkaaksi.

– Osittain asiakassuhteen loppuminen johtuu myös siitä, että esitteestä vastannut pitkäaikainen viestintäpäällikkö jäi eläkkeelle.

Ammatinvalinta ei kaduta
 
Kuulas päätyi valokuvausalalle vähitellen. Ennen valokuvaajaksi ryhtymistä hän toimi rautakaupan lähettipoikana ja sorvarina Tampellan tehtailla.

– Ostin ensimmäisellä rautakaupan tililläni filmijärjestelmäkameran, Asahi Pentaxin. Olin silloin 14-vuotias. Kuvasin kameralla laulukuoromme harjoituksia ja konsertteja sekä judoharrastustani. Päädyin avustajaksi myös Judoliito lehteen. Myös tutut pyysivät minulta kuvia.

Aluksi Kuulasta kiinnosti myös matkatoimistoala – ei ihme, miksi hän tuntuu nauttivan matkakuvien ottamisesta niin paljon. Kuulas on kuvannut Aurinkomatkojen lisäksi monille muillekin matkatoimistoille lomamatkojensa ohessa.

Oltuaan monta vuotta Tampellassa sorvarina Kuulas päätti lopulta, että ei halua työskennellä koneen vieressä eläkkeelle asti. Ihmisläheisempi ammatti kiinnosti häntä, mutta valokuvausfirmat eivät ottaneet kokematonta kuvaajaa töihin. Kuulas perusti oman studion vuonna 1973. Samana vuonna hän löysi tulevan vaimonsa.

–  Tyttöystävä kävi vakituisesti töissä, joten saatoin ruveta yrittäjäksi. Pidin kymmenen vuotta valokuvausstudiota kerrostalon kellarissa. Ikkunattoman varastohuoneen sai helposti pimiöksi. Se tarkoitti kuitenkin myös sitä, ettei luonnonvaloa tullut ollenkaan.

Lopulta Kuulas muutti yrityksen  tilan- ja valonpuutteen takia Mustanlahdenkadulle.

Valokuvaajana Kuulas on nähnyt elämän kiertokulun. Studiossa kuvaukset koostuvat tavallisten ihmisten elämään kuuluvista iloisista ja surullisista tapahtumista.

– Kun työt tekee hyvin, sama suku saattaa kuvauttaa kaiken vauvakuvista vihkikuviin.

Vähitellen asiakaskuntaan alkoi kuulua ylioppilaiden ja vihkiparien lisäksi myös mainosfirmoja ja erilaisia lehtiä. Kuulas teki kuutisen vuotta töitä muun muassa Iltalehdelle Tampereen aluekuvaajana.

Alalta Kuulakselle ovat jääneet mieleen erityisesti eri elämänaloilta tapaamat mielenkiintoiset ihmiset.

– Lehtikuvauksissa tuli kuvattua tunnettuja henkilöitä, esimerkiksi Pentti Linkolaa useamman kerran.
Kuten media-alalle kuuluu, toimittaja–kuvaaja-pari sai kutsuja myös julkimoiden saunailtoihin.

Koulutus lisää ammattitaitoa ja kilpailua

1970-luvulla Kuulas kävi valtion tarjoaman kurssin ammatissa oleville valokuvaajille. Se kesti 2,5 vuotta, ja antoi itsevarmuutta aloittaa myös lehti- ja mainoskuvaukset.

– Kurssi järjestettiin, koska silloin muotovalokuvaajille ei ollut minkäänlaista koulutusta. Silloin kaikki Ateneumista valmistuneet lehtikuvaajat menivät vasemmistolaisiin lehtiin.

Samaisen kurssin vetäjä Matti Kaleva perusti Visuaaliviestinnän Instituutin, joka on Hatanpäällä sijaitseva kaupallinen valokuvaajakoulu. Kuulaan sanojen mukaan Suomen paras.

– 1970- ja 1980-luvuilla Tampereen valokuvaajat tunsivat kaikki toisensa, mutta eivät enää, koska Visuaaliviestinnän Instituutti kouluttaa heitä niin paljon ja iso osa jää Tampereelle. Digitaaliaikana kuvien toimitusaika on hyvin lyhyt, ja valokuvaajatkin nykyään kiireisiä.

 
 
||
 
 

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
 
 

Viimeisimmät henkilöjutut