Kaamosta karkuun kerran vuodessa
Surullisuus. Väsymys. Ahdistuneisuus. Ärtyneisyys. Mielenkiinnon puute.
Monet näistä Terveyskirjasto.fi-palvelun luettelemista kaamosmasennuksen oireista ovat arkea kymmenille tuhansille suomalaisille. Lisäksi lievemmästä kaamosväsymyksestä kärsii Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia väestöstämme joka talvi.
Rohkeimmat ottavat kuitenkin kaamoksesta niskalenkin. Suomen tuhannet kaamospakolaiset eivät pakkasessa värjöttele, vaan hankkivat menolipun etelään hyvissä ajoin ennen vuoden pimeintä aikaa. Kun halpalentoyhtiöiden kultakausi tarjoaa nyt matkoja maailmalle pilkkahintaan, innostuvat vähävaraisemmat nuoret aikuisetkin pakenemaan kylmyyttä kaukomaille. Utain haastatteli kolmea nuorta kaamospakolaista, jotka hakevat tarmoa talveen vuosittain ulkomaan auringosta.
– Vihaan kylmyyttä ja pimeyttä. Viime vuonna lähdin matkaoppaaksi Turkkiin puoleksi vuodeksi. Tänä keväänä pääsen jälleen pakkasta pakoon, kun löysin Matkamessujen jälkitarjouksista All Inclusive -matkan Egyptiin pilkkahinnalla, kertoo 20-vuotias Harri Helkiö.
Hämeenlinnalainen Helkiö välttelee Suomen talvea kaikin keinoin. Johonkin lämpimään on lähdettävä joka vuosi, edes vähäksi aikaa. Jos olosuhteet estävät lähtemästä kotimaasta, on varastossa monenlaisia niksejä.
– Mulla on sarastusvalo, kirkasvalolamppu ja kirkasvalokuulokkeet kotona. Niillä pärjää aina vähän aikaa, Helkiö kertoo.

Talviaamut vekkarin varassa
Rovaniemellä syntynyt Jenna Heikkinen ei suinkaan vastusta lunta tai pakkasta, mutta Suomen kylmä, märkä ja pimeä syystalvi on hänestäkin hyvin epämiellyttävä. 26-vuotias Heikkinen on reissannut paljon ympäri maailmaa, ja pyrkinyt ajoittamaan reissut yleensä synkimpien vuodenaikojen yli.
– Toissa syksynä lähdin Erasmus-vaihtoon Espanjan Granadaan. Vaihto kesti vuoden 2010 loppuun, jonka jälkeen jäin vielä kevääksi reissun päälle Eurooppaan, Heikkinen kertoo.
Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa opiskeleva Heikkinen huomaa pimeyden vaikutukset erityisesti kukonlaulun aikaan.
– Talvella ei koskaan herää kursseille ilman herätyskelloa. Jos kesällä selviää päivän hommista neljän tunnin yöunilla, saattaa talvisin tarvita unta jopa kellon ympäri, hän toteaa.
– Kyllä reissuun on päästävä kerran vuodessa, jos vain rahat riittävät, hän lisää.

Auringolla toimiva työntekijä
Helsinkiläisessä pyöräilyn erikoisliike BB team Oy:ssä täysipäiväisesti työskentelevä Joona Karhapää ymmärtää, että työelämän keskellä on erittäin tärkeää pitää itsensä henkisesti iskussa. Hän kerääkin vuoden aikana kertyviä lomapäiviä järjestelmällisesti lämpimiin maihin suuntautuvia talvireissuja varten. Nyt hän on juuri palannut viiden viikon reppumatkalta Kaakkois-Aasiasta.
– Ennen kaikkea talvitauko arjen kiireestä on aina paikallaan. Pidemmällä reissulla ehtii todella rentoutua ja nollata, Karhapää toteaa.
21-vuotias Karhapää nauttii keväästä, mutta työnteko vailla aurinkoa vie mehut nopeasti. Kesäkuukaudet ovat kiireistä sesonkiaikaa pyöräilykaupoissa, joten syksymmällä on mitä loistavin hetki poistaa arjen paineet loppuvuotta varten.
– Toivottavasti tulevaisuus mahdollistaisi vieläkin pidempiä lomareissuja. Aurinkomatkailuun jää ehdottomasti koukkuun, hän miettii.
Fakta
Valoa kohti
Suomi on maailman johtavia maita kirkasvalohoidon tutkimuksessa. Kirkasvalolaitteet auttavat auringonvalon tavoin kaamosrasitukseen. Perinteisiä kirkasvalolamppuja käyttävät tuhannet suomalaiset. Uudempana keksintönä on korvien kautta vaikuttavat kirkasvalokuulokkeet. Kirkasvalo hoito ei kuitenkaan yksistään pelasta sinua kaamokselta - myös aktiivinen liikunta ja terveet elämäntavat on muistettava.
Kirkasvalolaitteita myyvät esimerkiksi Stockmann-tavaratalot.
Viimeisimmät henkilöjutut
-
15.02.2012 - 16:24
-
15.02.2012 - 16:13
-
08.02.2012 - 15:47
-
08.02.2012 - 15:19
-
08.02.2012 - 14:42
-
08.02.2012 - 13:11
-
08.02.2012 - 11:27
-
01.02.2012 - 18:40
-
01.02.2012 - 12:14
-
31.01.2012 - 17:35
- 1 / 4
- ››


Lisää kommentti