Kun jäähalli ei riitä
Mitä syntyy, jos laskettelija vaihtaa sukset luistimiin? Tai jääkiekkoilija hyppää kaukalosta mäen päälle? Jos jäähallissa luistelu kuulostaa liian tavalliselta, voi tasamaalta siirtyä alamäkeen.
Tamperelainen alamäkiluistelija Mikko Heino potkii luistimien teränsä vauhtiin. Neljä isoa miestä rinnakkain laskee puoli kilometriä pitkää jäärataa jopa 60 kilometrin tuntinopeudella. Nopea luistelu ei kuitenkaan yksin riitä. Radalla on kaarteiden lisäksi esteitä, joiden yli on hypättävä.
– Pitää olla rämäpäisyyttä, mutta myös kontrollia. Kehoa on pystyttävä hallitsemaan mutkissa ja hypyissä, Heino kertoo.
Sekä alamäkiluistelu että itse luistelijat ovat varsinaisia lajihybridejä. Alamäkiluistelu saa vaikutteita lumilautailusta, rullalautailusta, rullaluistelusta ja jääkiekosta. Yhdistäviä piirteitä ovat vauhti, ketteryys ja rohkeus.
Koska alamäkiluistelua ei sellaisenaan voi harjoitella Suomessa, on muulla työkokemuksella ja lajitaustalla suuri merkitys. Heino on ammatiltaan palomies, joten liikunnalta ja reaktiokyvyn kehittämiseltä ei voi välttyä töissäkään.
Alamäkeä vuodesta 2007
Heino kokeili alamäkiluistelua ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten. Eurosport-kanava oli tehnyt alamäkiluistelua tutuksi, ja kun jääradan kokeileminen tuli mahdolliseksi, oli Heino mukana. Helsingissä järjestettävissä karsinnoissa hän laski hyvän ajan, eikä lajivalinnasta ollut enää epäilystä.
– Alamäkiluistelu on tosi hieno laji, ja jo ensimmäisestä kerrasta jäi ihan huippufiilis. Parasta on tietysti kova vauhti, mutta myös hetkessä eläminen. Laskun aikana ei mielessä voi liikkua mitään.
Nopeuden ja tasapainon kehittämiseksi Heino pelaa jääkiekkoa, lumilautailee, pelaa rullakiekkoa ja harrastaa free boarding -rullalautailua.
– Rullaluistelu on parasta alamäkitreeniä. Mutta Suomen talvi on pitkä, joten kyllä tänne voisi rakentaa alamäkiluisteluradan. Siitä olisi paljon apua.
Vakavasti otettavaa mutta ei vakavaa
Alamäkiluistelun puhalsi henkiin energiajuomayhtiö Red Bull. Se on järjestänyt kilpailuja reilun kymmenen vuoden ajan, mutta maailmanmestaruudesta on kamppailtu vasta vuodesta 2010.
Heinon mielestä rentous ja näytösmäisyys säilyvät, vaikka kilpailuhenki voi tulevaisuudessa lisääntyä. Laji on vakavasti otettava, mutta ei vakava luonteeltaan.
– Varmasti maajoukkueita tulee lisää, ja yhä enemmän kilpaillaan joukkue joukkuetta vastaan. Luistelijat varmaan myös treenaavat enemmän.
Kuluvan kauden MM-osakilpailujen televisiointi on lisännyt alamäkiluistelun näkyvyyttä. Meillä laji on vielä melko tuntematon, mutta esimerkiksi Kanadassa laji on jo perinne. Heino uskoo, että alamäkiluistelua nähdään pian olympialaisten näytöslajina.
– On siellä hullumpiakin lajeja ollut, Heino sanoo.
Heino suuntaa ensi viikon lauantaina Åreen, jossa huipentuu kolmen kuukauden harjoittelu. Maaliskuussa vauhti hiljenee, kun kaikki kauden neljä osakilpailua on luisteltu.
Fakta
Mikko Heino
- Syntynyt 1982.
- Tamperelainen palomies.
- Aloitti alamäkiluistelun vuonna 2007.
- Kilpaili Quebecin osakilpailussa vuonna 2010.
- Oli varalla viime kaudella Suomen maajoukkueessa.
- On ollut asiantuntijana Ylen alamäkiluistelun tv-lähetyksissä.
- Kilpailee ensi viikon lauantaina Ruotsin Åressa MM-sarjan kolmannessa osakilpailussa.
Viimeisimmät henkilöjutut
-
15.02.2012 - 16:24
-
15.02.2012 - 16:13
-
08.02.2012 - 15:47
-
08.02.2012 - 15:19
-
08.02.2012 - 14:42
-
08.02.2012 - 13:11
-
08.02.2012 - 11:27
-
01.02.2012 - 18:40
-
01.02.2012 - 12:14
-
31.01.2012 - 17:35
- 1 / 4
- ››

