Lempitarinasi ei tarvitse päättyä

Iina Karastin seinille on kertynyt yhteensä 32 julistetta ja 11 postikorttia.
08.12.2016 - 11:04 Teksti ja kuva: Elina Keinänen

Mitä jos Harry Potterin vanhemmat olisivat jääneet eloon? Fanifiktion kirjoittajille kaikki on mahdollista.

Yksiön seiniltä tuijottelevat lukuisat tv-sarjoista, sarjakuvista ja elokuvista tutut hahmot, ja sänky on vuorattu pehmoleluilla. Uusia vierailijoita sisustustyyli saattaa kummastuttaa.

Iina Karastia, 24, eivät muiden mielipiteet häiritse. Hänelle fanittaminen on lapsuudesta saakka juontava intohimo.

Karasti on pian valmistuva yhteisöpedagogi, jonka opinnäytetyön aiheena on fanifiktio ja sen ympärille muodostuneet yhteisöt. Fanifiktiossa on kyse fanien kirjoittamista teksteistä, joiden pohjana käytetään populäärikulttuurin lähteitä, kuten sarjakuvia. Fanit kirjoittavat uusia tarinoita ja juonikuvioita jo ennalta olemassa oleviin maailmoihin tai leikittelevät tutuilla hahmoilla kokonaan uudessa ympäristössä.

– Tärkein syy aloittaa fanifiktion kirjoittaminen oli lähes kaikilla vastaajilla sellainen ”entä jos” -asetelma. Mitä jos näin olisi tapahtunut? Mitä näille hahmoille olisi sattunut? Karasti valottaa opinnäytetyönsä tuloksia.

Karasti löysi fanifiktion jo 12-vuotiaana. Luettuaan Harry Potter -kirjat ensimmäistä kertaa hänen siskonsa tutustutti hänet muiden harrastajien teksteihin. Kirjoittamisesta nauttivalle tytölle fanifiktiosta tuli nopeasti rakas harrastus.

Ihastus lajiin on kantanut pitkälle, sillä hänen toiveenaan on työskennellä tulevaisuudessa nuorisokulttuurin tutkijana.

Ennakkoluulottomuus yhdistää

Kirjoittajayhteisö on avoin erilaisuudelle, mistä kertoo esimerkiksi se, että Karastin kyselyyn vastasi runsaasti itsensä muun sukupuolisiksi määritteleviä harrastajia. Karasti on aiemminkin huomannut, että fanifiktion pariin etsiytyy paljon omaa paikkaansa etsiviä ihmisiä.

– Heterona naisena olen vähemmistöä näissä piireissä, Karasti hymähtää.

Fanifiktiossa Karastia viehättää kirjoittamisen lisäksi harrastajayhteisön asenne ympäröivää maailmaa kohtaan.

– Kirjoittajat ovat miellyttävällä tavalla ennakkoluulottomia nuoria, jotka ajattelevat maailmasta hyvin avoimesti.

Tuhansien ihmisten salaseura

Vaikka fanifiktio ei ilmiönä ole suurelle yleisölle tuttu, sitä tuskin voi kutsua marginaaliseksi, sillä Suomen suurimmalla fanifiktio-foorumilla Finfanfunilla on yksin lähes 20 000 käyttäjää. Tämän lisäksi uusia foorumeita, sosiaalisen median yhteisöjä ja muita harrastajaryhmiä versoo jatkuvasti.

Karastin mukaan fanifiktiota ei ymmärretä kovin hyvin harrastuspiirien ulkopuolella. Monien mielestä alkuperäiset tarinat pitäisi jättää rauhaan, eikä kirjoittamista nähdä fanittamisena. Karasti toivoo, että ilmiö tulisi tunnetummaksi ja se hyväksyttäisiin nykyistä paremmin kaikenikäisten harrastuksena.

– Fanifiktio on vähän niin kuin rock-musiikki: se on elämänkokoinen asia, jota vanhempi sukupolvi ei oikein ymmärrä.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.