Meidän kaikkien Eila-mummu

Teatterineuvos Eila Roine on asunut Tampereen keskustassa jo lähes 50 vuotta.
27.02.2016 - 09:19 Henriikka Hiilloskorpi, kuva: Valtteri Auvinen

Yli 40 vuotta teatterissa ei riittänyt Eila Roineelle. Eläkkeelle jäätyään hän aloitti uuden uran Pikku Kakkosessa.

Teatterineuvos Eila Roineen, 84, olohuoneen valtavasta ikkunasta avautuu näkymä Tammerkosken rantaan. Etualalla on Pikku Kakkosen puisto, ja kosken toisella puolella häämöttää Tampereen teatterin katto. Näkymä kuvaa hyvin Roineen elämää. Hän on asunut lähes koko ikänsä Tampereella ja luonut uransa teatterissa näyttelijänä sekä Pikku Kakkosessa suosikkijuontajana.

Roine on tämän päivän lapsille ja nuorille Pikku Kakkosen Eila-mummu. Hän ehti olla eläkkeellä teatterista vain muutaman vuoden, kun hän aloitti ohjelmassa tammikuussa vuonna 1997.

Vaikka Roineen ura Pikku Kakkosessa oli menestys, häntä ei ollut helppoa saada ohjelmaan. Televisio-ohjelman juontaminen lapsille tuntui omituiselta ajatukselta.

– En halunnut lähteä televisioon vain lässyttämään lapsille.

Pitkän maanittelun jälkeen Roine suostui koejaksolle tietyin ehdoin. Hänen oli päästävä ruudun läpi ja tavoitettava lapset.

Juontamista lasten ehdoilla

Roine ymmärsi, ettei voi kirjoittaa Pikku Kakkosen juontojaan valmiiksi. Puhumalla, mitä päähän pälkähtää, hän pääsisi tavoitteeseensa. Ohjelman tekijät epäilivät Roineen ideaa tarkkojen aikataulujen takia, mutta antoivat hänen kokeilla. Selvisi, että Roineen sisäinen kello oli täsmällinen. Juonto toisensa jälkeen osui täydellisesti kohdilleen ja Roine koki saavansa yhteyden lapsiin. Hän päätti jatkaa ohjelman tekemistä.

– Tuli uusia kuvaajia, ja aina he olivat yhtä hämmästyneitä siitä, missä juonnot ovat. Sanoin, että ikävä kyllä ne ovat täällä päässä.

Roine liikuttuu, kun hän miettii lasten ja nuorten kommentteja ohjelmasta. Parhaat palautteet Pikku Kakkosesta hän on saanut teineiltä, joilta niitä vähiten osaisi odottaa. Kerran Ylen studiolla vierailemassa olleet yläkoululaiset rynnistivät jo lähdössä olevasta bussista pyytämään Roineelta halauksia. Jopa pop-tähti Robin halusi kuvaan hänen kanssaan.

– Ei sen ikäinen poika tule vanhaa tätiä halaamaan ihan helpolla.

Palaute ei aina ollut hyvää. Roineen lapsenlapsi ei pitänyt mummistaan Pikku Kakkosessa. Lapsi ilmeisesti tunnisti mumminsa jutuista omat kommelluksensa.

– Sai kuulemma aina pelätä, kun ei yhtään tiedä mitä suusta tulee.

Yhteys yleisöön kannattelee

Pikku Kakkosta Roine teki 16 vuotta. Sitten hän alkoi kokea juontamisen ”liibalaabaksi” ja päätti lopettaa.

– Samat ohjelmat alkoivat pyöriä uudestaan ja uudestaan. Tuntui, että toistin itseäni.

Pikku Kakkosen jälkeen Roine on näytellyt teatteriesityksissä. Nyt hänellä on työn alla pienempiä projekteja, kuten mainoksia ja nettitietoiskuja. Puhtia pitkään uraansa hän on ammentanut yleisöstä ja palautteesta.

– Jos voin helpottaa ihmisten elämää jollain tavalla, niin se on arvokasta. Eikä sen tarvitse olla erityisen hienoa tai taiteellista.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.

Fakta

Eila Roine

  • on syntynyt 26.11.1931 Turussa.
  • oli kiinnitettynä Tampereen työväenteatterin näyttelijäksi vuodesta 1951 vuoteen 1994, jolloin jäi eläkkeelle.
  • sai teatterineuvoksen arvonimen vuonna 1995 ja tasavallan presidentti myönsi hänelle Pro Finlandia -mitalin vuonna 2006.
  • tunnettiin myöhemmin Pikku Kakkosen juontajana, jossa hän lopetti vasta vuonna 2013.
  • on näytellyt eläkeläisenä myös useita teatterirooleja Tampereen työväenteatterissa sekä Tampereen teatterissa. Hän on esiintynyt myös elokuvissa, kuten 21 tapaa pilata avioliitto.

Jutun kuvat

Teatterineuvos Eila Roine on asunut Tampereen keskustassa jo lähes 50 vuotta.