Omaehtoinen eläjä

Jonathan Philipsin esinekokoelma on kirjava.
07.12.2016 - 16:38 Janne Nieminen, kuva: Uwa Iduozee

Kun osa ihmisistä heittää nurkkiin kertyneet tavarat pois, Jonathan Philips poimii kierrätyskeskuksista ja roskalavoilta erikoisimmat esineet talteen.

Nurmijärveläisen talon terassilla vastaantulijaa tervehtii ihmisen mitoissa oleva mallinukke. Muutenkin walesilaisen Jonathan Philipsin pihapiirissä lojuu siellä täällä mitä erikoisimpia tavaroita.

Kodin edessä maassa makaa toisen nuken torso, jota Philips on käyttänyt jousiammunnan maalitauluna.

– Jotkut saattavat ajatella, että olen hamstraaja. Itse en kuitenkaan kuvailisi itseäni niin. Minulle on kertynyt vuosien varrella paljon tavaroita, jotka olen mieltänyt hyödyllisiksi tai mielenkiintoisiksi.

Philips tuli Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1997 opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Valinnan hän teki Saksan ja Suomen välillä. Saksassa hän oli nuorempana käynyt, Suomeen matkustamista hän ei ollut koskaan edes ajatellut. Siksi Suomi tuntui mielenkiintoisemmalta valinnalta. Philips vietti tuolloin muutaman kuukauden Kuopiossa.

Vuonna 2004 hän muutti Suomeen pysyvästi ja on nyt asettunut Nurmijärvelle. Philips on orientoitunut elämään luonnon helmassa: aamulla hiirenloukkuun on tarttunut kotimökin sisäpuolelta siimahäntä. Vesi tulee kaivosta ja joulukuun pimenevinä iltapäivinä tontilla on kuljettava otsalampun kanssa.

Lue juttu Utaimen näköislehdestä 3/2016 täältä.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.