Sielunhoitaja

Yliopistopastori Risto Korhonen on kutsumustyössä. Hänen luokseen voi tulla, vaikka ei sieluun uskoisikaan.

Tampereen yliopiston Pinni B:n ylimmästä kerroksesta löytyy rauhallinen paikka.

– Tämä on yliopistolla oikeastaan ainoa suorittamisesta vapaa tila, sanoo Risto Korhonen Taivaankansi-kappelissa.

Kappelin viereisessä huoneessa Korhonen tekee yliopistopastorin työtään. Tampereen evankelisluterilaisen seurakunnan oppilaitospastorin työssä painottuu sielunhoito. Korhonen kuuntelee, ohjaa ja tukee yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa näiden pulmissa ja murheissa.

Pastori on kirkon sanoman välittäjä, mutta sielunhoitajan pakeille voi tulla kuka tahansa. Uskonnollista vakaumusta ei tivata ovella, eikä asia tule aina keskusteluissa esille.

Epävarmuus näkyy yliopistolla

Korhonen on hoitanut papin virkaa Tampereen yliopistolla 15 vuotta. Sitä ennen hän työskenteli 7 vuotta nuorisopastorina paikallisseurakunnassa.

Yliopiston pastorina Korhonen on saanut hyvän käsityksen siitä, mikä opiskelijoiden mieltä painaa. Tietyt murheen aiheet pysyvät. Aikuistumisen ja vastuun kantamisen kysymykset askarruttavat nuoria vuodesta toiseen. Sen sijaan viime vuosien epävakaa taloudellinen tilanne näkyy myös opiskelijoiden mielialoissa.

Korhosen mielestä opiskelu on nykyään tiukempaa ja vaihtoehdottomampaa kuin hänen omana opiskeluaikanaan 1980-luvulla. Silti epävarmuus pistää opiskelijat kehittelemään B-suunnitelmia siltä varalta, että jokin menee pieleen.

– Opiskelijat pohtivat, ovatko sittenkään oikealla alalla ja saavatko valmistumisen jälkeen töitä. Varasuunnitelmia miettiessään he venyttävät opintojaan eivätkä uskalla siirtyä työelämään. 

Henkilökunnan jäsenet kokevat paineita suurista muutoksista yliopiston rakenteissa ja opetusohjelmissa. Jatkossa Korhonen haluaa painottaa työssään henkilökunnan tukemista entistä enemmän.

Apua yksinäisyyteen

Korhonen on huomannut, että myös yksinäisyys vaivaa opiskelijoita yhä enemmän. Esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaneet opiskelijat kokevat usein jäävänsä ulkopuolelle, kun valmista tuttavaverkostoa ei ole. Joillakin sosiaaliset suhteet ovat olleet heikkoja jo kouluaikoina.

– Yksinäisyyden kierre alkaa usein jo koulu- ja lukiovuosina. Kun silloin ei pääse porukoihin, voi yliopistossakin olla vaikeaa luoda ystäväpiiriä.

Joskus arkiset ongelmat johtavat hengellisten kysymysten ja jumalasuhteen pohtimiseen. Korhosen mukaan aikuistumiseen kuuluu, että etsitään toisia vaihtoehtoja ja näkemyksiä. Siinä pastori voi olla tukena.

Papin kutsumus

Korhonen sanoo olevansa kutsumustyössä, jonka valintaa hän ei ole katunut. Raskaana pastori pitää vain sitä, että osa työstä tehdään ilta-aikaan ja viikonloppuisin. Kohtaamiset ja keskustelut opiskelijoiden kanssa pitävät Korhosen virkeänä. Opiskelijat haastavat ja pakottavat perustelemaan omat näkemykset.

– Tämä on hyvin ihmiskasvoista työtä, kuten sairaalapapin työ aikoinaan. Olen tekemisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ja tässä saa seurata nuorten aikuistumista, sellaista aitoa elämää.

Mitä Korhonen haluaa sanoa opiskelijoille, jotka ovat pakahtua kasaantuvien tenttikirjojen alle tai epäilevät opiskelualan valintaa?

– Ei ole häpeä myöntää, jos voimat eivät riitä ja tarvitsee apua. Vaikka opiskelu on opiskelijan työtä, kannattaa elämänvaihetta arvostaa kokonaisuutena, kaikkia siihen kuuluvia asioita. Eikä pidä häkeltyä, jos jokin menee toisin, kuin oli alun perin ajatellut.