Suomalaislääkäri on auttanut tuhansia lapsia – eikä malttaisi viettää eläkepäiviä

Pirkko Heinonen lähti ensimmäiselle ulkomaankomennukselleen 27-vuotiaana. Elokuussa hän viettää 69-vuotissyntymäpäiväänsä.
20.05.2016 - 14:42 Sanni Mattila, kuvat: Usva Torkki

Neljän vuosikymmenen ajan Pirkko Heinonen on paiskinut töitä maailman kriisipesäkkeissä lasten terveyden edistämiseksi. Kesällä hän lähtee Keniasta omaan turvasatamaansa.

Levottomaan Etiopiaan kaivattiin vuonna 1974 terveydenhuollon ammattilaisia. Keisarivalta kaatui. Kansalle ei riittänyt ruokaa. Samana kesänä Pirkko Heinonen sai tulevaisuutensa kannalta merkittävän puhelun Suomen Lähetysseurasta.
 
Työ Etiopiassa alkoi nälänhädän ja vallankumouksen keskellä. Pari vuotta aiemmin lääkäriksi valmistunut Heinonen oli kokematon eikä osannut pelätä.
 
Vuoden pesti venyi kolmeksi. Heinonen palasi Suomeen tekemään erikoistumisopintonsa. Sen jälkeen hän sai taas pakata laukkunsa. Etiopialaisella lastenklinikalla kaivattiin jälleen lastentautien erikoislääkäriä.
 
80-luvun puolivälissä Heinonen ajatteli asettuvansa hetkeksi Suomeen. Toisin kävi. YK:n lastenjärjestö Unicef nimittäin tarvitsi uusia työntekijöitä.

Naantalista Nairobiin

Kenian pääkaupungissa Nairobissa ilma höyryää kaatosateen jäljiltä. 68-vuotias Heinonen, Kenian Unicefin maatoimistojohtaja, kiirehtii hotellin aulaan kirkkaankeltaisessa t-paidassa suoraan valtakunnallisen polio-kampanjan tapahtumasta.
 
Todellisuudessa naantalilaislähtöinen Heinonen on eläköitynyt vuonna 2007, mutta toistaiseksi lokoisat vapaudenpäivät ovat saaneet odottaa. Hänen osaamistaan tarvitaan yhä lastenjärjestön riveissä.
 
Viimeisin työkomennus alkoi Nairobissa syksyllä lähes kaksi vuotta sitten. Lyhytaikaiseksi tarkoitettu työjakso piteni, kun toimiston silloinen johtaja lähti tehtäviin Ebola-alueelle ja menehtyi sydänongelmiin. Nyt Kenian toimistolle on valittu uusi johtaja, joka aloittaa työssään kesällä.
 
– Se tarkoittaa, että juhannuksen tienoolla voin taas lähteä jonnekin muualle, Heinonen sanoo.

Kutsumuksen kääntöpuoli

Heinosen muisti ei herpaannu hetkeksikään, kun hän luettelee lukuisia entisiä työmaitaan Somaliasta Pakistaniin. Uran alkuvuosien kenttätyö, jossa asumuksena toimi usein savimaja ja wc:n virkaa toimitti kuoppa pihan perällä, on vaihtunut toimistotyöksi.
 
– Antoisinta on ollut nähdä todella vakavasti sairaiden lasten parantuvan, ja aiemmin apaattisten lasten potkivan seuraavalla tapaamiskerralla palloa tai muuten vain melskaavan.
 
Heinosen mukaan monet työpäivät venyvät yhä 12-tuntisiksi. Työtä ja vapaa-aikaa ei voi erottaa, koska tavoitettavissa pitää olla vuorokauden jokaisena tuntina.
 
Heinonen on nähnyt myös palkitsevan työnsä kääntöpuolen. Väkivallan uhka, piiritys- ja ammuskelutilanteet eivät ole vieraita.
 
– En pysty niitä kertoja laskemaan. Esimerkiksi kerran saimme tuijottaa pyssyn piippuja asemiesten pysäyttäessä meidät Mogadishun lentokentältä lähtiessä. Onneksi paikallinen työntekijä sai puhuttua meidät tilanteesta pois, Heinonen kertoo.
 
– Neljäntenä peräkkäisenä työvuotenani Somaliassa aloin ajatella, olisiko mahdollista työskennellä jossakin muualla jonkin aikaa. Lähdin sitten Myanmariin.
 
Kun Yhdysvaltain joukot saivat terroristijohtaja Osama Bin Ladenin kiinni keväällä 2011 Pakistanin Abbottabadissa, pyöritti Heinonen Pakistanin maatoimistoa alle parin sadan kilometrin päässä Peshawarissa. Itsensä puolesta Heinonen ei kuitenkaan ole koskaan pelännyt niin paljon kuin kollegojensa. Työtovereiden lähettäminen levottomille alueille on ollut huomattavasti vaikeampaa kuin matkaan lähteminen itse.
 
Heinosen mukaan vaativia tilanteita ovat olleet myös neuvottelut sellaisissa maissa, joiden kulttuureissa vieraille ei milloinkaan sanota ei.
 
– Kokouksissa kestää aikansa oppia arviomaan, onko vastaus kielteinen vai myönteinen.
 

Heinonen on työskennellyt erityisesti rokotusohjelmien parissa.

Terveydenhoitoa teknologiasta

Aloittaessaan työt nuorena lääkärinä Etiopiassa Heinonen joutui toisinaan ristiriitaisiin tilanteisiin. Hän tiesi, minkälaisilla välineillä ja lääkkeillä olisi voinut auttaa tiettyä lasta, mutta niitä ei ollut käytettävissä. Toisinaan hän yllättyi, kuinka vähäisin tarvikkein apua saattoi antaa.
 
Kenia on yksi Afrikan nopeimmin kasvavista talouksista, ja viime vuosina maassa on todistettu mobiiliteknologian nousukautta. Yksi merkittävimmistä sovelluksista on Toto Health -palvelu, joka lähettää tuleville äideille personoituja muistutuksia ja ohjeita raskauden eri vaiheissa.
 
Myös kännykkämaksusovellus M-Pesa on yleisessä käytössä. Sen avulla voi lähettää rahaa esimerkiksi maaseudulla asuvalle äidille, joka tarvitsee rahaa lapsen klinikalle vientiä varten.
 
– Sovellukset ovat hengenpelastajia. Vuonna 2007 presidentinvaalien aikaan tämä maa oli kaaoksessa. Uskon, että ihmiset ymmärsivät tuolloin M-Pesan kaltaisten toimivien sovellusten arvon.
 
Kehittyvien maiden lapsiterveydenhuollossa Heinonen peräänkuuluttaa tietoisuuden lisäämistä ja kunnollisten peruspalveluiden järjestämistä. Aina ei tarvita ihmeitä tai huippuhienoa teho-osastoa.
 
– Tärkeintä on, että äidit tietävät, koska sairaan lapsen kanssa on oikeasti hakeuduttava hoitoon.

Hätkähdyttävä pahuus

Kuinka paha ihminen voi olla? Sitä Heinonen on joutunut toisinaan kysymään itseltään. Erityisen pysäyttävänä kokemuksena hänen mieleensä ovat piirtyneet Pohjois-Ugandan tapahtumat vuonna 2004, kun Joseph Konyn johtama sissijärjestö Herran vastarinta-armeija terrorisoi alueen asukkaita.
 
Kylissä oli turvatonta. Lapsia siepattiin yöaikaan sotilaiksi ja seksiorjiksi.
 
Iltapäivisin auringon laskiessa yli 40 000 lasta käveli valtavina joukkoina kohti läheisiä kaupunkeja, jotta he voisivat yöpyä valtion joukkojen turvaamilla alueilla kirkkopihojen ja parkkipaikkojen suojissa.
 
– En unohda sitä näkyä, kun tietä pitkin lähestyy tuhansia lapsia. Kuulet heidän äänensä ja askeleensa. Sama näky toistui auringonnousun aikaan aamulla, kun lapset palasivat koteihinsa ja kouluihin. Silloin mietin, miksi lapset joutuvat tekemään tällaista.
 
Suomessa käytävää pakolaiskeskustelua Heinonen on seurannut yllättyneenä ja surullisena.
 
– Erityisesti meidän pitää muistaa vastuumme kaikkein heikoimmista, eli lapsista, joilla jokaisella on oikeus terveyteen, kehitykseen, suojeluun ja koulutukseen.
 
Työvuosiensa aikana Heinonen on myös vaikuttunut ihmisten valtavasta hyväsydämisyydestä ja avunannosta. Hän kertoo tavanneensa Afrikassa lukuisia isoäitejä ja tätejä, jotka huolehtivat lastensa ja sisariensa jälkeläisistä, kun vanhemmat ovat kuolleet aidsiin.
 
– Kerran kohtasin maaseudulla asuvan perheen, johon kuului 80-vuotias sokea mies ja hänen kaksi seitsemänkymppistä vaimoaan. Heidän seitsemästä lapsestaan vain yksi oli elossa. Perheellä oli huollettavanaan 24 alaikäistä lasta.

Turvasatama kotimaassa

Heinosen ensimmäisestä ulkomaankomennuksesta on kulunut yli 40 vuotta. Ammatinvalintaa ei ole tarvinnut katua, sillä hänen mukaansa ”vanhana hyvänä aikana” luokan primukset lähtivät poikkeuksetta opiskelemaan teknilliseen korkeakouluun tai lääketieteelliseen.
 
Heinosella ei ole puolisoa eikä lapsia. Joskus hän on pohtinut, millaista elämä Suomessa olisi ollut, ellei työ ulkomailla olisi vienyt mennessään.
 
– Ei siitä olisi mitään tullut. Jo neljä vuotta samassa maassa oltuani olen pohtinut, voisinko työskennellä vaihteeksi toisaalla.
 
Kun Kenian Unicefin uusi maatoimistojohtaja aloittaa työssään kesällä, Heinosta ei pidättele maassa mikään. Minne hän aikoo lähteä?
 
Vastaus on selvä. Henkilökohtainen turvasatama löytyy Suomen Turusta, jossa Heinosella on ollut asunto kaikkien Unicefilla työskenneltyjen vuosien ajan. Työntekoa katastrofimaissa on helpottanut, kun kotimaasta löytyy kiintopiste, jonne voi palata lomien aikaan – tai koska tahansa.
 
– Loma alkaa siitä, kun istun oman keittiönpöydän ääressä aamukahvilla ja luen kotimaista sanomalehteä.
 
Suomeen palattuaan Heinonen aikoo lomailla ainakin kolmen kuukauden ajan. Se tarkoittaa marjastamista, sienestystä ja ajanviettoa sisaren lastenlasten kanssa. Loppukesällä on kuitenkin hyvin todennäköistä, että Heinosen puhelin soi jälleen. Jos tarjottu työtehtävä kiinnostaa, hän aikoo lähteä reissuun.
 
– Toivon ja oletan, että ystävät ja kollegat kertovat, kun on oikeasti aika jäädä eläkkeelle, ellen sitä itse ymmärrä.
 
Sitkeys, huumorintaju, uteliaisuus ja halu ratkaista ongelmia ovat olleet valttikortteja Heinosen uralla. Onko hän jäänyt auttamistyöhön koukkuun?
 
– Aina tulee seuraava kohde, missä osaamista tarvitaan. Kyllä tämä on elämäntapa, Heinonen sanoo.
||

Kommentit

Tuntuu todella hyvältä lukea nämä kirjoitukset siitä, kuinka on olemassa ihminen, ihmisiä, jotka kykenevät ja haluavat auttaa maailman pienimpiä ja heikoimpia.
Terveyttä ja voimia jaksamiseen arvokkaassa työssänne!
Erittäin lämpimästi ja iloiten tervehdin uurastajaa!

" Muuan mummo"

Ihana Pirkko, vanhempieni hyvä ystävä, on toiminut minullekin esikuvana koko elämäni ajan. Kiitos tarinan jakamisesta, ja voimia tärkeään työhön sekä Pirkolle että hänen kollegoilleen!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.