Armeijan voi välttää huijaamalla

05.12.2012 - 18:13 Tuuli Oikarinen, kuva: Viena Kytöjoki

Netin keskustelupalstoilla kysellään jatkuvasti vinkkejä siitä, miten armeijasta voi hankkia vapautuksen tekosyyllä. Suosittuja keinoja ovat mielenterveysongelmien keksiminen ja päihteidenkäytöstä valehtelu. Useimmat yrittäjät väittävät onnistuneensa.

Vuosittain joka kuudes kutsuntoihin osallistuvista miehistä saa vapautuksen armeijasta jo kutsunnoissa. Yleisimpiä syitä ovat erilaiset mielenterveyden häiriöt ja ylipaino.Vapautuksen voi kuitenkin saada myös ilman oikeaa syytä. Tilastoja huijaajista ei ole, joten määriä on mahdotonta arvioida.

Eero, 21, kertoo, miten hän vältti armeijan ja siviilipalveluksen:

”Minulla oli kutsunnoissa aluksi A:n paperit, eli olin täysin kykeneväinen armeijaan. Täytin fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa koskevan lomakkeen niin, kuin olisin ahdistunut. Lomakkeen pohjalta minut kutsuttiin lääkärin ja sairaanhoitajan puheille. Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut, etten nuku edellisenä yönä, niin että näytän ahdistuneemmalta. Lopulta kuitenkin nukuin normaalisti.

Esitin lääkärille ja sairaanhoitajalle poissaolevaa ja puhuin ääni väristen ahdistuksesta. Vetosin siihen, että olin juuri saanut opiskelupaikan, jossa vietän 5–7 vuotta. Sanoin myös, ettei sivariin ole motivaatiota, enkä kestäisi armeijan kuria. Sain vapautuksen ja diagnoosini on lievä ahdistuneisuushäiriö.

Tein tämän puhtaasti siksi, koska en halua tehdä asiaa, joka ei kiinnosta minua yhtään, ja joka hankaloittaisi elämääni. En pidä tätä häpeällisenä. Pidän itseäni ennemminkin fiksumpana kuin niitä, jotka tekevät asioita vasten tahtoaan. Olen kertonut tästä avoimesti töissä ja kavereilleni, ja harva on paheksunut. Lähinnä on ihmetelty, että tapahtuuko se noin helposti. Tunnen lisäkseni pari tyyppiä, jotka ovat tehneet saman. Syynä on ollut muun muassa satunnainen pilvenpoltto.

Koen tehneeni palveluksen sekä itselleni että yhteiskunnalle. Yhteiskunta säästää valtavasti rahaa, kun en käy armeijaa. Ja tässähän niitä työuria pidennetään, kun valmistun vuoden aikaisemmin. Sivarin pituus, 12 kuukautta, vaikutti päätökseeni. Aika on liian pitkä. Sitä paitsi oikean työuran pidentäminen on yhteiskunnan kannalta hyödyllisempää kuin saman vuoden käyttäminen sivariin.

Vapautuksen saaminen oli juuri niin helppoa, kuin oletinkin. Jo yläasteen terveydenhoitaja sanoi minulle, että kaikki saavat kyllä halutessaan C:n paperit, eli vapautuksen rauhan ajan palveluksesta. Mielestäni yleisen asevelvollisuuden sijaan armeijan tulisi olla valikoiva. Kannatan jonkinlaista yleisen asevelvollisuuden ja palkka-armeijan yhdistelmää.”

Haastateltavan nimi on muutettu.

Lue lisää valehtelemalla saaduista vapautuksista Utaimesta 12/2012.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.