Bändien aika ei ole ohi, vaikka siltä ehkä näyttää

Suomen Top 50 -listan kärjessä on vain suomeksi laulavien artistien kappaleita.
11.10.2016 - 14:42 Oona Kujala Kuva: Petri Huhtinen Lähde: Spotify kuvankaappaus

Suomalaista musiikkia viedään ulkomaille enemmän kuin aikaisemmin. Kotimaassa eri musiikkigenrejen suosio vaihtelee aaltoliikkeenä. Aallonpohjalle ovat jääneet suomalaiset bändit.

Samaan aikaan, kun yksittäiset artistit kasvattavat suosiotaan, bändit jäävät taka-alalle. Alati päivittyviltä Spotify-listoilta on helppo seurata, millainen musiikki on suosituinta juuri nyt. Suomen Top 50 -listalla on laaja kirjo kotimaisia artisteja sekä satunnaisia ulkomaisia huippunimiä. Kärjessä keikkuvat uuden Vain elämää -kauden tähdet, Sanni, Cheek ja Evelina. Suomalaisia bändejä ei ole listalla yhtäkään.

Erityisesti rock- ja metallimusiikin parissa työskennellyt tuottaja Hiili Hiilesmaa Coal House Recordingsista listaa bändien vaikeuksille monia syitä. Bändimuotoinen musiikin tuottaminen on riskialttiimpaa kuin esimerkiksi konemusiikin teko. Koska isot levy-yhtiöt eivät lopulta ole musiikin asialla vaan tavoittelevat voittoja, valitsevat ne tuotettavaksi musiikkia, joka varmasti myy.

– Rock-levyjen teko on kallista, koska ne vaativat isot studiot ja työtä tekee kerralla paljon ihmisiä. Puolestaan konemusiikkia voi tehdä kotioloissa. Koska levyjen myynti on vähentynyt, kaikkien kulujen kattaminen on haastavaa, Hiilesmaa sanoo.

Suomesta maailmalle

Music Finlandin vuonna 2015 julkaiseman musiikkiviennin markkina-arvion mukaan suomalaisen musiikin vienti ulkomaille on kasvanut. Yhteensä kaikkien musiikkiviennin osa-alueiden, kuten äänitteiden ja tekijänoikeuksien, kasvua kertyi 8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Markkina-arviossa ei eroteltu eri musiikkigenrejä.

Suomalaisilla bändeillä on Hiilesmaan mukaan erityisen hyviä syitä tähdätä ulkomaille. Uusille yhtyeille on Suomessa hankalaa se, että pienet levy-yhtiöt ovat hävinneet talousongelmien takia. Aiemmin juuri pienet levy-yhtiöt toivat uusia bändejä lavoille isompien yhtiöiden löydettäväksi. Nyt bändit ovat entistä enemmän itse vastuussa suosionsa kasvattamisesta.

– Jos bändi laulaa englanniksi, kannattaa ajatella isosti ja yksinkertaisesti lähteä ulkomaille. Se on varmaa, että kukaan ei tule hakemaan treenikämpältä maailmalle, Hiilesmaa sanoo.

Kenttä on vapaa muutoksille

Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen professorin Tarja Keskustalo-Rautiaisen mukaan bändit eivät ole kaikesta huolimatta häviämässä minnekään. Vaikka nuoriso suosii tällä hetkellä popin ja rapin kuuntelemista sekä esimerkiksi YouTube-tähtien videoiden seuraamista, bändeille on oma sijansa musiikin alalla.

– Bändeihin liittyy paljon vahvoja mielikuvia, kuten autenttisuutta, luomisvoimaa ja taiteilijuutta. Sellaiset asiat eivät unohdu ihan hetkessä.

Myös Hiilesmaa uskoo bändien tulevaisuuteen. Hänen mukaansa musiikkitrendien vaihtelut tapahtuvat aaltoliikkeessä. Tällä hetkellä pop- ja rap-musiikkia edustavat artistit haalivat suosiota jättäen bändit vähemmälle huomiolle. Toisaalta juuri se mahdollistaa tyhjää tilaa uudenlaiselle musiikille.

– Rock- ja metallimusiikin kenttä on vapaana uusille avauksille. Seuraavat bändit tulevat todennäköisesti laittamaan asioita kokonaan uusiksi, Hiilesmaa sanoo.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.