Futisfanien vastakkainasettelu on kaikkien kotietu

Tampere Unitedin Sinikaarti juhlii pelaajien kanssa maalia, jolla joukkue tarrasi kiinni sarjanousuun. Kuva: Sarita Piipponen
27.09.2016 - 18:09 Aliisa Ristmeri, kuvat: Sarita Piipponen, Aliisa Ristmeri

Tamperelainen kannattajakulttuuri on rikastunut kymmenessä vuodessa. Kaupungissa on kolme aktiivista kannattajaporukkaa, ja nykyään jalkapallokatsomoissa uskalletaan haukkua muitakin kuin tuomareita.  

 

Kulman takaa kuuluu kaksi pamausta. Pyynikin urheilukentän porteilla seisovia järjestyksenvalvojia naurattaa. Kannatuslaulujen ääni kantautuu yhä lähempää, ja ilmassa leijuu sinertävää savua. Tampere Unitedin kannattajaryhmä Sinikaarti marssii tukemaan omiaan.  

 

– Vaimoni haastoi minut Tampere Unitedin fanikatsomoon vuonna 2001. Minun oli pakko näyttää hänelle, että uskallan. Myöhemmin haastaminen on kaduttanut vaimoa, seuran mukana yli 15 vuotta kulkenut Antti Pettinen aloittaa.   

 

Sinikaartin Antti Pettinen on matkustanut jalkapallon perässä, sillä kannajaryhmällä on ystävyysporukka muun muassa Seattlessa. Kuva: Sarita Piipponen

 

Vuonna 1998 perustettu Tampere United oli Tampereen Pallo-Veikkojen ja Ilveksen yhteistyöprojekti, josta TPV irtaantui seuraavana vuonna. Tampere Unitedin palkintokaappi on korea, vaikka seuran historia on lyhyt. Palkintokaapin viereen mahtuu myös lipastollinen synkkiä asiakirjoja. Suomen Palloliitto päätti sulkea Tampere Unitedin kaikista liiton virallisista kilpailuista kaudella 2011. Syynä tähän olivat epäselvät rahoittajatahot, vedonlyöntivilppi ja rahanpesu. Saman vuoden kesällä seura haettiin konkurssiin.  

 

– Jälkiviisaasti vuoden 2011 tapahtumat ovat parasta, mitä seuralle on tapahtunut, Pettinen sanoo. 

 

Miten konkurssi ja kilpailutoiminnasta poissulkeminen voivat tuntua lottovoitolta? 

 

Tampere Unitedista tuli kannattajien omistama seura TamU-K. Kannattajat laittoivat nappikset jalkaan ja pelastivat seuran juoksemalla itse pallon perässä. Pettinen aneli Palloliitolta alasarjapaikan rakkaalle seuralleen. 

 

– Emme hakeneet alasarjapaikkaa glorian takia. Seura ei voinut kuolla. Toiminnan oli jatkuttava edes jollain tavalla.

 

Vuonna 2015 Tampere United palasi jalkapallokartalle ja TamU-K sulautui seuraan. Kannattajien seura pelasi vielä viisi vuotta sitten harrastesarjan pelejä hiekkakentällä. Ensi kaudella TamU pelaa Kakkosessa. Se tarkoittaa neljää sarjanousua viidessä vuodessa kannattajien kannattelemana. 

 

 

Sinikaarti on tunnettu näyttävästä fanitoiminnastaan. Jokaiseen peliin saapuu muutama kannattaja myös Tampereen ulkopuolelta. Kuva: Sarita Piipponen

 

Tammelan taistelupari  

 

Samaan aikaan, kun TamU-K kampesi alasarjoja pitkin korkeammalle, Tampereen Ilves nousi Veikkausliigaan. Seura kamppailee toisella peräkkäisellä pääsarjakaudellaan mitalisijoista. 

 

Tamperelaisen jalkapallon viimeiset vuodet ovat siis kuljettaneet kaupunkia takaisin menestyksen makuun, ja Ilveksen otteluiden kannattajaluvut ovat hyvät. 

 

– Ilves on Mansen kilpailukykyisin seura. Syy seuran menestykselle on omien pelaajien onnistunut kasvattaminen. Omat juniorit haluavat jäädä seuraan, sanoo Ilveksen kannattaja Petteri Lehtonen.   

 

Niilon Pojat villiintyvät Jaakko Juutin maalista Tammelan iltavalaistuksessa. Järjestyksenvalvoja rauhoittelee innostunutta kannattajaa. Kuva: Aliisa Ristmeri 

 

Ilves perustettiin vuonna 1931, ja Tammelan stadion vihittiin käyttöön samana vuonna. Ilveksen kannattajaryhmä Niilon Poikien aktiivinen jäsen Lehtonen muistaa tutustuneensa Ilvekseen 1980-luvulla isoisänsä kanssa, jolloin seura oli historiansa menestyksekkäin 

 

– Aidot muistot minulla on Tammelasta ja Ilveksestä 1990-luvulta. Siitä lähtien seura on kulkenut aina mukanani, Lehtonen kuvailee. 

 

Kun Ilves palasi Kakkoseen vuodeksi 2008, Lehtonen lähti täysillä mukaan toimintaan. Hän myi lippuja ja makkaraa, hoiti kausijulkaisut sekä otti kuvia seuralle. 

 

– Ilveksestä tekee merkittävän perinteet, viihdearvo ja työ, mitä se Tampereella tekeeOn pirun hienoa, että Ilves liikuttaa väkeä. Kunnioitan seuran värejä ja logoa, Lehtonen sanoo.  

 

Ilveksen kilpakumppani on aina ollut Tampereen Pallo-Veikot. Vastakkainasettelu juontuu 19301950-luvuille, jolloin Ilves oli selkeästi työväenseura Tampereen Pallo-Veikkoja porvarillisempi.

 

Vuonna 1930 perustettu TPV pelaa Kakkosessa ja jakaa Tammelan nurmen Ilveksen kanssa. Seuran mitalisaldo on varsin pieni. Pallo-Veikoilla on vain yksi pääsarjamestaruus. Faneja ei kuitenkaan viehätä seurassa menestys.  

 

– Seuran historian ja arvojen yhteissumma sai minut mukaan toimintaan, sanoo Tampereen Pallo-Veikkojen kannattajaryhmä Tammelan Voiman Tuomas Ylenius 

 

Seuran toinen kannattaja Sema Hokkanen kokee kasvaneensa kiinni seuraan. Hän pelasi pikkupojasta teini-ikäiseksi punainen paita päällä. Lopettamisen jälkeen Hokkanen jatkoi kannustusjoukoissa.  

 

Tammelan Voiman Tuomas Yleniuksen (kesk.) mukaan kannattajaporukan pieni koko mahdollistaa seuran asioihin vaikuttamisen. Takana Sema Hokkanen. Kuva: Aliisa Ristmeri

 

Alussa oli vain Tampuriini  

 

Tammelan Voiman Hokkanen pitää Tampere Unitedin ensimmäistä kannattajaryhmää Tampuriinia merkittävänä. 

 

– Nostan hattua kavereille, jotka alkoivat kannustaa Tampere Unitedin peleissä. Tiedän, että kynnys kannattaa on aluksi suuri. He synnyttivät fanikulttuurin Tampereelle.   

 

"Kotona ja vieraissa,    
Sinikaarti tukee aina TamU:a   
sininen ja vihreä,    
ne värit ovat meidän ylpeyden!" 
 

 

Tampere Unitedin Sinikaarti on tällä hetkellä Tampereen suurin, kovaäänisin ja näkyvin kannattajaryhmä. Pettisen mukaan Sinikaartiin kuuluu noin 150 aktiivista kannattajaa.  

 

Fanit ovat luoneet TamU:sta brändin tekemällä laadukasta sisältöä sosiaaliseen mediaan. Tampere Unitedin nimikko-olutta myydään marketeissa ja ottelutapahtumat ovat spektaakkelimaisia. Seura on näkyvä. TamU:n kotipelissä oli syyskuussa yli 900 henkeä, vaikka kyseessä oli nousukarsinta Kakkoseen.  

 

– Tampere Unitedin yhteisö on merkityksellinen. Olemme ylpeitä ja rehellisiä tekemisistämme. Seuran historia on opettanut maanläheiseksi, kuvailee Pettinen.   

 

Sinikaartin lisäksi Pettinen on toiminut seurassa esimerkiksi hallituksen jäsenenä ja päävalmentajana. Nyt Pettisen näkee katsomon puolella, koska futisfani on luvannut vaimolleen pyhittävänsä aikaa välillä muihin asioihin.  

  

”Keitä me ollaan perkele, Niilon Pojat Tampere!” 

 

 

Jotkut vastustajat kokevat Ilveksen oikeistolaisena joukkueena porvaritaustan takia. Seura on suuri, ja sen talous voi tällä hetkellä hyvin.  

 

– Vanhemmilla kannattajilla voi olla poliittisia agendoja, mutta Niilon Poikiin kuuluu sekä korkeakoulutettuja että tuntipalkkaisia. Emme halua keskittyä politiikkaan, vastaa Niilon Poikien Lehtonen.  

 

Niilon Pojat syntyi olutkarsinassa sekalaisista Ilves-kannattajista. Nyt joukkoon kuuluu noin neljäkymmentä aktiivista.  

 

– Menestyksen mukana tulee ihmisiä. Täytyy muistaa, että Ilveksellä oli kuitenkin vahva kannattajapohja jo Kakkosessa pelatessa, Lehtonen lisää.  

 

Niilon Poikien Petteri Lehtonen on Ilveksessä yhteyshenkilö, jonka tehtävänä on kuljettaa tietoa seuran ja kannattajien välillä. Kuva: Aliisa Ristmeri

 

"Punakone, Punakone, hei, hei, hei!"  

 

– Tampereen Pallo-Veikot herättää tunteita alakulttuuriryhmissä. Meidän kannattajaryhmä voisi olla terve vaihtoehto sosiaalisen moraalin omaaville jalkapallofaneille, laukoo Tammelan Voiman Hokkanen.  

 

– Meillä ei ole tuotetta, mutta meillä on sydäntä ja historiaa. Toisaalta me tarvittaisiin tuote, jos haluaisimme menestyä taloudellisesti, jatkaa Ylenius.  

 

Toisin kuin Niilon Pojat, Tammelan Voima ei pese täysin käsiään politiikasta. Heidän kannattamansa seura tekee töitä monikulttuurisuuden eteen ja mahdollistaa ainoana Tampereella jalkapalloa myös kehitysvammaisille.  

 

Tampereen Pallo-Veikkojen vanhat sukupolvet yrittävät haihduttaa yhtäläisyyksiä työväkeen, mutta Tammelan Voiman jäsenet eivät yhtäläisyyksiä kiellä, päinvastoin.  

 

Negatiivisuus vaihtui intohimoksi  

 

Tamperelaisessa jalkapallokatsomossa voi nykyään aistia seurahenkisyyttäHenkisessä ilmapiirissä tapahtui huima muutos, kun välinpitämättömyys kotikaupungin joukkueita kohtaan katosi katsomoista. Seuraidentiteetin puuttuminen piti katsomot ennen hiljaisina.  

 

– Muistan, kuinka 90-luvulla katsomoissa haukuttiin pelkästään tuomaria tai omia pelaajia. Nykyään seurojen välinen vastakkainasettelu on enemmän kuin sallittua, Tammelan Voiman Hokkanen avaa jalkapallokulttuurin muutosta. 

 

Sinikaartin Pettinen tunnistaa syyn ohuelle seurakulttuurin historialle.  

 

– Kaupungistuminen tapahtui Suomessa myöhään. Näin ollen ihmisten kasvu kiinni seuroihin on ollut miltei mahdotonta.   

 

Niilon Poikien Lehtonen näkee tamperelaisessa väestössä kannattajakulttuurin potentiaalisia kasvattajia.   

 

– Tamperelainen futiskulttuuri on osittain hyvin rikasta. Täällä on kolme omannäköistä porukkaa. Sinikaartilla on upeita kannattajatempauksia. Meilläkin on ollut pari onnistunutta. Ihmismassaa pitäisi riittää tämän kokoisessa kaupungissa enemmän jokaiselle jengille.   

 

Osa tamperelaisista näkee seurojen vastakkainasettelun teennäisenä, mutta kolmen kannattajaryhmän jäsenet pitävät kilpailuhenkeä toivottavana.  

 

– Kyllä me hurraamme katsomossa, jos kuuluttaja sanoo Ilveksen hävinneen oman ottelunsa, Tammelan Voiman Ylenius naurahtaa.  

 

– Tampereen Pallo-Veikot on meille kilpavastus. Me kävimme 1990-luvulla Pallo-Veikkojen peleissä kannustamassa vastustajaa. Toivomme saavamme heistä vielä kunnon kilpailijan. Se kehittäisi molempia, ja seurojen pitää kehittyä, Niilon Poikien Lehtonen selittää.  

 

Sinikaartin Pettinen ei säästele kommentoidessaan fanikulttuuria.  

 

– On menty paljon eteenpäin siitä, kun tulin mukaan 2000-luvulla. Sinikaartilla on loistava meno, Tammelan Voima kasvaa toivottavasti, Ilveksen kannattajamäärä on tragikoominen. Fanien määrästä näkee, kuinka paljon seura merkitsee.  

 

Tampereen Pallo-Veikkojen pelaajat palkitsivat ottelun jälkeen kauden parhaan kannattajan. Palkinnon sai Tuukka Termonen (vas.) Kuva: Aliisa Ristmeri 

 

Kolme seuraa, yksi pyhättö  

 

Futisfanien mielipiteet eroavat, kun keskustellaan tamperelaisen jalkapallon olosuhteista. Niilon Poikien Lehtonen pitää olosuhteita täysin puutteellisina, sillä esimerkiksi talviharjoitteluun ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia. 

 

Tammelan Voiman Hokkanen taas kehuu olosuhteita hyviksi, mutta näkee harrastusmahdollisuudet eriarvoistavina. 

 

– Suurin olosuhteisiin liittyvä kysymys on harrastamisen hinta. Urheilu luo yhteisöjä ja vaikuttaa ihmisen fyysiseen ja henkiseen terveyteen. Hintoja pitäisi saada ehdottomasti alemmas. 

 

Aikuisten jalkapallovaliokunnan jäsen ja Sinikaartiin kuuluva Pettinen kehuu työtä, jota Palloliiton Tampereen piiri tekee ja kritisoi sitä, että nettipalstoilla huutavat jalkapalloihmiset eivät ole valmiita toimimaan lajin eteen.  

 

– Futisforumilla meuhkaavat ihmiset eivät ole valmiita tekemään mitään jalkapallokulttuurin eteen, he eivät ymmärrä sitä, mutta ovat aina valmiina kritisoimaan kaikkea.   

 

Eriäviä mielipiteitä löytyy, mutta kolmea tamperelaista seuraa yhdistää historia Tammelan stadionilla. Esimerkiksi Sinikaartin Pettinen toivoo, että Tammelaan kaavailtu stadionin uudistus tapahtuu pian.  

 

– Tammela on vanhentunut, ja stadioneiden täytyy olla hyviä siellä, missä on populaa. Stadion on pakko uudistaa. 

 

Vaikka stadion on vanhentunut, sitä pidetään tamperelaisten jalkapallofanien keskuudessa Suomen ihanimpana. 

 

– Tammela on edelleen kaunein stadion, minkä olen nähnyt, Niilon Poikien Lehtonen kehuu.  

 

– Stadion on meille tärkeä. Se on nostalginen. Suomen hienoimpia paikkoja, Tammelan Voiman Ylenius sanoo.  

 

Vaikka Tammela yhdistää, jotkut asiat eivät muutu. ”Mene takaisin Tammelaan, vitun Niilon Poika!”, Sinikaartin jäsen huutaa tuomarille Tampere Unitedin pelissä. 

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.

Fakta

  • Tampereella on kolme aktiivista jalkapallokannattajaryhmää.
  • Tampere Unitedin kannattajaryhmä Sinikaarti perustettiin vuonna 2003.
  • Ilveksen kannattajaryhmä otti nimekseen Niilon Pojat vuonna 2009.
  • Tampereen Pallo-Veikkojen kannattajaryhmä Tammelan Voima aloitti toimintansa vuonna 2013.

Jutun kuvat

Tampere Unitedin Sinikaarti juhlii pelaajien kanssa maalia, jolla joukkue tarrasi kiinni sarjanousuun. Kuva: Sarita Piipponen