Hiljaiset linjat

Matka Haukiluomasta Atalaan kestää yli tunnin.
15.11.2016 - 13:53 Milja Keinänen, kuvat: Tiina Hautamäki

Bussilinja numero kahdeksalla matkustetaan kuusikymppisiin, peliin ja hakemaan lapsia hoidosta. Yhdestä asiasta matkustajat ovat samaa mieltä: bussissa saa käpertyä itseensä.

Harvassa paikassa maisemaa katsotaan yhtä intensiivisesti kuin ruuhkabussissa. Bussi Haukiluomasta Atalaan on täynnä, mutta hiljainen. Mukulakivet pompottavat autoa, ja matkustajien täytyy varoa, etteivät he horjahda vieressä istuvaa tuntematonta päin. Jokainen varjelee omaa tilaansa kuin voisi menettää sen.
 
Vain Ville Minkkisen koira onnistuu rikkomaan jään: Ovensuussa lapsi pysähtyy silittämään sitä, ja toisilleen tuntemattomat vaihtavat nopean, mutta lämpimän katseen.
 
Tarja Ehrola on yllättynyt, kun istumme hänen viereensä ja aloitamme keskustelun. Hän ei millään tahtoisi kameran eteen. On pelottava ajatus, että omaksi hiljaiseksi hetkeksi mielletty bussimatka ikuistetaan.
 
– Sitä mieluummin ollaan mörkönä hiljaa kuin jutellaan tuntemattomille bussissa. Ennen sellainen oli tavallisempaa. Ei bussissa nykyään ole tunnelmaa, Ehrola toteaa.
 
Leila Chevis on kokenut saman muutoksen, kun hän muutti Oklahomasta Suomeen.
 
– Oklahomassa jutellaan kaikille. Täällä ihmiset eivät yleensä katso edes silmiin.
 
Matka Atalasta Haukiluomaan kestää yli tunnin. Suuri osa matkustajista, joita haastattelemme, käyttää bussia päivittäin. Satu Ahoniemi matkustaa usein koko matkan, sillä hän itse asuu linjan toisessa päässä, ja hänen äitinsä toisessa. Tunnin päivittäinen bussimatka tarkoittaa vuodessa yli viittätoista päivää matkustamista.
 
Keskimääräinen tamperelainen ajaa vuodessa yli sata kilometriä TKL:n linjoilla. Busseissa vietetty aika ei tosiaan ole mikään pieni hiekanjyvä ihmisten elämässä.
 
Haukiluoman päässä satunnaiset kerrostalot tekevät lähiömetsään lovia, ja bussi on tyhjillään. Muutamat matkustajat istuvat mahdollisimman etäällä toisistaan. Linja kahdeksan matkustajat varjelevat paitsi omaa tilaansa, myös autossa vallitsevaa hiljaisuutta. Kun kysymme, piristäisivätkö kohtaamiset ja juttuhetket tuntemattomien kanssa heidän matkaansa, he ovat yksimielisiä: Eivät välttämättä.
 
– Mä olen vähän sitä tyyppiä, joka tykkää olla itsekseen, kertoo Satu Ahoniemi ikkunapaikalta. 
 
Bussin takapenkillä Laura Valkeapää tunnistaa itsessään saman.
 
– Usein vanhemmat ihmiset kokevat, että olen jotenkin helposti lähestyttävä, ja tulevat juttelemaan arkipäiväisistä asioista, vaikka säästä. Itse olisin ehkä mieluummin omassa rauhassani.
 
Ihmiset siis jakavat matkan, mutta eivät kuulumisia. Ja ehkä hyvä niin. Harvassa paikassa enää on sallittua vain istua aloillaan, katsoa ulos ja ajatella.
||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.