Hyvä kahvi, paha energiajuoma

 
 
14.02.2012 - 16:29 Jussi Saarinen, kuva: Jonne Räsänen
 
 

Suomessa palvotaan kahvia. Energiajuomat taas tuomitaan epäterveellisinä kofeiinipommeina.

Helsingin yliopiston ravitsemustieteiden professorin Mikael Fogelholmin mukaan ristiriidalle löytyy luonnollinen selitys. Kahvin arvostus kulkee Suomessa perintönä.

– Kahvitteluun on aina liitetty positiivisia mielikuvia. Perinne on vahvasti kytkeytynyt maaseutukulttuuriin. Aikoinaan peltotöiden lomassa kahvitauko oli päivän kohokohta. Kahvi ja pulla ovat myös pitkään olleet vieraanvaraisuuden symboleja maassamme.

Keskivertosuomalainen hörppii kahvia 4–5 kupillista päivässä. Luku on suurin maailmassa.

Jotain olennaista kulttuurimme kahvimaniasta kertoo myös se, että täkäläisen lakisääteisen tauon nimi on kahvitauko. Missään muualla maailmassa ei käytetä vastaavaa ilmausta.

Paahtimoyhdistyksen toimialapäällikkö Marleena Tanhuanpää taas huomauttaa, että kahvinjuonti on Suomessa eräänlainen aikuistumisriitti. Se pitää opetella juomaan.

Kahvi on aikuisten ihmisten seurustelun yhteiskunnallisesti hyväksyttävää polttoainetta. Energiajuomien status on melkein päinvastainen.

– Kun nuori juo energiajuomaa bussissa, hän kertoo sillä kuuluvansa nuorisoon, tietoisesti tai tiedostamattaan, Fogelholm huomauttaa.

Kahvissa on kuitenkin enemmän kofeiinia kuin energiajuomissa keskimäärin. Yksi kuppi sumppia vastaa noin yhtä tölkkiä Batteryä. Fogelholmin mukaan energiajuomia ei voi vertailla kahviin ainoastaan kofeiinimäärän kannalta.

– Epäterveellisiä niistä tekee ennen kaikkea suuri sokeripitoisuus. Kahvissa taas ei ole todettu muita haittoja kuin kofeiini. Väestötasolla kahvinjuojat ovat jopa keskimääräistä terveempiä.

 
 
||
 
 

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
 
 

Fakta

Raakakahvin kulutus Euroopassa kiloittain henkilöä kohden vuonna 2009:

  • Suomi: 11,92 kg
  • Ruotsi: 7,35 kg
  • Italia: 5,82 kg
  • Iso-Britannia: 3,14 kg
  • Irlanti: 1,79 kg

Energiajuomien kulutus Euroopassa litroittain henkilöä kohden:

  • Itävalta 8,8 l
  • Iso-Britannia 6,9 l
  • Sveitsi 6,8 l
  • Hollanti 5,4 l
  • Suomi 3,8 l

Lähteet: Canadean-konsulttitoimisto, Paahtimoyhdistys

 
 

Jutun kuvat

  • Hyvä kahvi, paha energiajuoma