Jumalan terve, minä olen homo

Aappo Jutila jätti heinäkuussa lapsuudenkotinsa Pohjois-Pohjanmaalla ja muutti Tampereelle opiskelemaan kirjallisuustieteitä.
01.12.2015 - 17:16 Eveliina Mäntylä, kuvat: Irene Stachon

Aappo Jutila on entinen vanhoillislestadiolainen, jonka haaveena on pussailla poikaa Suviseuroissa.

Minua pelottaa: Miksi maailma ei ole mustavalkoinen, yksinkertainen.

Olenko tuottanut pettymyksen?
Olen vihdoin onnellinen enkä pelkää.

Minä olen homo.

Kirjoittanut Abram klo 0.53.00 7.10.2015

Yhtenä yönä 20-vuotias Aappo Jutila päätti, että hän haluaa tulla ulos kaapista. Hän kirjoitti blogiinsa kirjoituksen ja lähetti äidilleen tekstiviestillä siihen linkin. Aappoa itketti. Hän pelkäsi, miten hänen vanhoillislestadiolaiset vanhempansa suhtautuvat siihen, että heidän esikoispoikansa on homo.

Kaikki alkoi syntisestä suomipopista

Pitkä rivi jäätelökioskeja, yli kymmenen eri maan lippua, makkaran tuoksu ja loputon asuntovaunumeri. On kesäkuu ja Jutilan perhe on saapunut Suviseuroihin, kuten joka kesä on tapana. Tunnelma on viihtyisä, ja 10-vuotiaan Aapon on hyvä olla.

Pellolla on valtava valkoinen teltta, jossa raikaa Siionin laulut. Sukulaiset tervehtivät toisiaan sanoilla ”Jumalan terve” ja kättelevät. Näin tekee Aappokin ja näin hänelle vastataan.

Äiti yrittää patistaa Aappoa telttaan kuuntelemaan seurapuheita. Edes yksi puhe pitäisi kuunnella. Aappo haluaisi mieluummin vain viettää aikaa kavereidensa kanssa.

Kolmen vuoden päästä alkaa Alavieskan yläkoulun 7. luokka. Aappo kuuntelee puhelimensa radiosta salaa suomipoppia. Melankoliset sanoitukset puhuttelevat häntä, vaikka popin kuuntelu on kiellettyä.

Kunnon lestadiolainen saa kuunnella vain hengellistä musiikkia. Lestadiolaiset ajattelevat populaarimusiikin vievän lihallisiin himoihin.

Sääntöjen rikkominen pelottaa Aappoa. Mitä jos joku saa tietää?

Aapon luokalla on hänen mielestään yksi erityisen kiva poika. Hänellä on tummat silmät ja ruskea tukka. Aappo ihastuu ensimmäisen kerran.

Tämä on väärin. Aappo muistaa, kuinka seurapuheissa homouden kerrotaan olevan syntiä, eikä taivaaseen pääse, jos on syntinen. Hän kieltää tunteensa.

– Yritin pitää kaiken piilossa ja elää lestadiolaisen mallin mukaan, jotta kukaan ei voisi aavistaa mitään.

Vaikka Aappo kuunteli jo tuolloin kiellettyä musiikkia, poikaan ihastuminen oli paljon pahempaa.

– En voinut myöntää ihastumista edes itselleni.

Selibaatti tai helvetti

Ahdistaa ja ärsyttää. Aappo on 15 vuotta ja katsoo tietokoneeltaan televisiosarjoja. Hän ei voi puhua niistä lestadiolaiskavereilleen vaikka tietää, että hekin katsovat sarjoja. Aaposta tuntuu, ettei heillä ole enää mitään puhuttavaa.

Seuraavana vuonna lukio alkaa Ylivieskassa. Täältä hän ei tunne juuri ketään. Joku kertoo hänelle lestadiolaisten nurkasta, jonne kaikki lestadiolaiset kokoontuvat. Aappo haluaisi sellaisia kavereita, jotka eivät ajattele kaikesta niin ahdasmielisesti.

On lukion toinen vuosi. Aappo lähettelee tekstiviestejä lestadiolaiskaverinsa kanssa. Väliin hän sujauttaa tunnustuksen: ”Olen homo”.

Aappo jää odottamaan vastausta.

”On tärkeää, että uskallat olla sitä mitä olet. Muista kuitenkin, että voi olla uskovainen, jos on homo, mutta ei saa tehdä homoseksuaalisia tekoja.” Tällaista vastausta Aappo odottikin.

Ristiriita hallitsee vanhoillislestadiolaista liikettä. Saa olla homo, mutta on syntiä ihastua tai harrastaa seksiä samaa sukupuolta edustavan kanssa. Tätä on noudatettava tai joutuu helvettiin.

Viimeinen vuosi Ylivieskan lukiossa, ja 18-vuotias Aappo kirjoittaa päiväkirjaansa. Nyt hän uskaltaa kirjoittaa sinne sen, mitä hän on monta vuotta miettinyt. Hän paljastaa päiväkirjalleen olevansa homo.

– Ajatukset voivat olla syntiä, mutta ne on helpompi pyyhkiä pois. Lestadiolaisuudessa on pahempi, jos tekee jotain näkyvää, hän kertoo.

Aappo miettii lestadiolaisuuden sääntöjä. Hän miettii sitä, ettei voi olla enää lestadiolainen.

Jos Aappo haluaa rakastua, hän ei voi enää kuulua siihen joukkoon, jonka jäsen hän ennen niin vahvasti oli.

– Pitääkö minun vain luottaa siihen, että Jumala pelastaa minut, ja elää jonkun naisen kanssa valheessa? Vai voinko olla sitä, mitä haluan ja jättää kaiken taakseni?

Liikaa punaviiniä

Pojan pieni yksiö ja ensimmäinen suudelma. On maaliskuu 2015, ja Aappo käy armeijaa.

Hän kirjoittaa suudelmastaan runon.

Ensimmäinen suudelma. Aluksi olin ihan kummissani. Se oli vain märkää, märkää. Mutta aika hauskaa. Samalla kädet vaelsivat kaikkialla ja olo oli turvallinen.

***
Turvallisuus.
Rauhallisuus.
Onnellisuus.
Tuttavuus.
Tuttuus.

Nyt olen valmis lähtemään tästä maailmasta.
Olen saanut kokea sen läheisyyden mitä kaipaan.
Olen onnellinen.

Elämä on vanhoillislestadiolaisuudessa väliaikainen matka kohti taivasta. Lestadiolaiset uskovat, että heidän joukostaan pelastuu. Raamatusta haetaan ohjeet elämään, jonka päämääränä on pääsy Jumalan valtakuntaan.

Aapon päämäärä on onnellisuus.

– En tiedä, onko taivasta olemassa, eikä minun tarvitsekaan tietää. Elän tämän elämän niin, ettei tarvitse katua mitään. Haluan tehdä tästä elämästä mahdollisimman onnellisen.

Aappo rymyää portaita ylös huoneeseensa. On juhannus 2015 ja askel heittää. Vanhemmat eivät taida olla kotona.

”Tähänkö olen päätynyt?” Aappo miettii samalla, kun hän koittaa selviytyä kunniallisesti huoneeseensa.

Aamulla on hirveä krapula. Aappo joi edellisenä iltana liikaa punaviiniä Kalajoen Juhannuksessa.

Vanhemmat eivät saaneet tietää mitään.

– Olin varma, etten halua enää olla lestadiolainen. Jos vanhempani olisivat saaneet tietää, niin se olisi vain tullut ilmi aikaisemmin kuin olin suunnitellut, hän kertoo.

Kyyneliä luurin takaa

Äiti soittaa. Hän on lukenut blogikirjoituksen. Nyt äiti tietää.

Aappo vastaa puhelimeensa yksiössään Tampereella.

– Olet edelleen tärkeä, kuuluu äidin ääni puhelimesta.

Äiti hyväksyy poikansa, mutta osittain hän on pettynyt.

– Toivoisin, että voisit vielä elää lestadiolaisena.

Aappo kertoo äidilleen, ettei se ole mahdollista.

Isä soittaa. Äidin puhelusta on kulunut jo viikko.

Isän reaktio jännittää enemmän kuin äidin. Aappo vetää päällensä suojakilven ja odottaa, että pääsee laukomaan totuudet isälleen kilven takaa.

Puhelimessa isä herkistyy. Hän itkee. Myös Aappo alkaa itkeä. Suojakilpi ei toimi.

– Olihan sinulla hyvä lapsuus? isä kysyy.

Isä miettii, johtuuko homous jostain, mitä hän on tehnyt tai ei ole tehnyt. Aappo vakuuttelee isäänsä siitä, ettei asia johdu kenestäkään ja että hänen lapsuutensa oli hyvä.

– Ethän käytä huumeita? Älä etsi seuraa baarista tai lähde vieraiden miesten matkaan, isä neuvoo poikaansa.

Aappoa huvittaa. Hän vakuuttelee isällensä, ettei ole syytä huoleen.

Jos Aapolla olisi poikaystävä, hän esittelisi tämän vanhemmilleen. Aappo haluaisi, että homoudesta ei vaiettaisi vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.

– Suurin unelmani on kävellä käsi kädessä pojan kanssa Suviseuroihin ja pussailla häntä.

Hyvästit lestadiolaisuudelle

Aappo tiesi kolme vuotta sitten ettei halua enää olla lestadiolainen. Hän kävi silti Suviseuroissa ja viikoittain järjestettävissä seuroissa, jotta ei herättäisi huomiota.

Vanhoillislestadiolaisuudesta ei erota lomakkeella. Ero on tapahtunut, kun lähimmäiset tietävät sen ja ihmistä lakataan tervehtimästä sanoilla ”Jumalan terve”.

Vuosi sitten Aappo lakkasi tervehtimästä uusia lestadiolaisia tuttavuuksia Jumalan terveellä. Se ei enää tuntunut luontevalta.

Tervehdys toimii uskon mittarina lestadiolaisille. Henkilöä lakataan tervehtimästä, kun hänen katsotaan teoillaan kieltäneen uskonsa.

Kuukausi sitten Aappo meni tätinsä luo Helsinkiin kylään.

Hyvästellessä täti sanoi kiusallisesti ”moi moi”.
 

||

Kommentit

Täällä kanssa aikoinaan päätöksen tehnyt ja eronnut seurakunnasta. Raskas tie mutta oikea tie. Paljon onnea ja voimia Sinulle <3

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.