Kaappikellunnalla parempaan uneen

Gabriel Day Span kelluntakaappiin mennään esipesun kautta ja korvatulpat päässä.
29.10.2013 - 16:22 Leena Pihkala, kuvat: Emppu Siltaloppi

Astun höyryiseen kaappiin ja suljen oven takanani. Matala suolavesi läiskähtelee jalkojani vasten, kun asettelen kehoni kelluntakaapin pohjalle. Oloni on hölmistynyt. Miten täällä pitää olla? Miltä minusta pitäisi tuntua? 

Kelluntakaapissa kylvetään 30-prosenttisessa suolavedessä, jossa keho tuntuu painottomalta. Suljettua tilaa käytetään aistideprivaatioon, eli ärsykkeiden sulkemiseen ulkopuolelle.

Aluksi liu'un hitaasti altaan päädystä toiseen. Kun alan rentoutua, tuntuu seiniin osuminen ärsyttävältä. Se pilaa mielikuvani, jossa ajelehdin hitaasti viidakon soista jokea pitkin. Sitä enemmän illuusiota häiritsee kuitenkin sisäinen monologini, jossa yritän sanallistaa tätä kehollista kokemusta. 

Kaikkeen auttava kohtusimulaattori?

Kellumista suositellaan stressaantuneille, lihasjännityksestä kärsiville ja huonosti nukkuville ihmisille. Sitä käytetään myös tuomaan rentoutusta ennen jotain tärkeää tehtävää.

Kokemus eroaa tavallisesta kylpemisestä, sillä kehoni kelluu paljon korkeammalla pinnan yläpuolella kuin tavallisessa vedessä. Tuijottelen katosta heijastustani. Se tuntuu irralliselta hahmolta, eikä peilikuvalta. Näytän siltä, että olisin raskaana. Minusta kai pitäisi tuntua siltä, kuin olisin kohdussa.

Sammutan valot ja tuulettimen, jotta ärsykkeet vähenisivät. Kuulen silti vaimeita ääniä korvatulppieni läpi. Suolavesi ei suoranaisesti hyväile repaleisia kynsinauhojani. Olisi pitänyt käyttää niihin enemmän vaseliinia, jota neuvottiin hieromaan haavoihin.

Ensimmäinen asentoni muistuttaa X-kirjainta. Kellunnan loppua kohden olen oppinut vääntämään kehoni pienille solmuille. Jos nilkat ristii ja kädet pujottaa niskan alle, pääsen syvemmälle veteen. Se lämmittää. 35-asteinen vesi on koleaa.

Päiväunet painottomassa tilassa

Fyysiseen tunteeseen on helpompaa tottua kuin täyteen toimettomuuteen. Rentoutumisen aste riippuukin siitä, millaisissa tunnelmissa paikan päälle saapuu. Tottuneemmat kellujat rauhoittuvat nopeammin kuin hermostuneet kahvisiepot. Ensimmäinen kerta on aina harjoittelua, jolloin elimistö ja aivot totuttelevat painottomaan tilaan.  

Moni nukahtaa kelluntatankkiin. Se on täysin turvallista. Koska suolavedessä ei voi kääntyä, sinne ei myöskään voi hukkua.

Ajatuksieni villi laukka hidastuu loppua kohden. Aikaa on vaikea hahmottaa, mutta lopulta tunti tuntuu liian lyhyeltä ajalta. Suihkuun siirtyessä tunnen oloni samalla tavalla höntiksi raakileeksi kuin lapsena päiväunilta herätessä.

Kellunnan tuoma raukeus kantaa pitkälle. Yöuneni ovat sikeät ja aamun palaverissa huomaan, että tuttu stressi on liuennut kelluntatankin suolaveteen.
||