Kristiina Sarion naiivi kapina

Kuvataiteilija Kristiina Sario on huomannut, että ihmiset eivät ole tottuneet katsomaan taidetta kaupungilla.
09.11.2011 - 10:12 Minni Soverila, kuva: Minea Koskinen

Tampereen taidemuseo järjestää kolmatta kertaa taidetta keskustan jakokaappeihin. Harmaat sähkökaapit saivat uudet vaatteet lokakuun alussa, jolloin kahdenkymmenen taiteilijan työt ripustettiin niiden ylle.

Kuvataiteilija Kristiina Sarion töistä valittiin kaapin kylkeen Iso paha -maalaus.

Jakokaappitaide lähentelee Sarion mielestä katu- ja graffititaidetta. Taide ei jää gallerioihin pienen piirin salaisuudeksi, vaan se tuodaan tavallisten kaduntallaajien silmille.

Kaikki jakokaappeihin valitut teokset ovat ensi silmäyksellä kevyitä ja helposti lähestyttäviä. Julkinen tila asettaa töille omat vaatimuksensa, sillä katsoja ei voi valita mitä näkee. Helposti lähestyttävä saattaa kuitenkin olla samalla helposti ohitettava.

Sario on huomannut, että ihmiset eivät ole tottuneet katsomaan taidetta kaupungilla. Moni luulee taideteosta mainokseksi ja jatkaa kävelyään. Ihminen pystyy näkemään vain sen, mitä on tottunut odottamaan.

– Katukuvassa pitää voida säväyttää enemmän. Turhaa varovaisuutta täytyy karsia, silläkin uhalla, että tulee muutama valitus. Ainakin taide huomattaisiin.

Liian pienissä sukkahousuissa

Sarion maalauksien näennäinen keveys ja viattomasti hymyilevät hahmot harhauttavat katsojaa. Aiheiden takaa löytyvät pimeämmät teemat. Tarinoista tuttu iso paha susi vaanii useissa töissä, vaikka usein se näyttää pelkäävän katsojaa enemmän kuin katsoja sitä.

Eläinteema toistuu lähes kaikissa Sarion töissä. Maalausten ihmiset hyödyntävät eläimiä omiin tarkoitusperiinsä. Eräässä työssä tytöt koristelevat lehdetöntä puuta punaisiin nauhoihin kiedotuilla korpeilla. Sario ei kuitenkaan halua eläinkuvastollaan alleviivata mitään ideologiaa. Eläimet antavat mahdollisuuden pohti isoja asioita lapsellisuuden ja ilkikurisuuden puitteissa. 

– Haluan saada aikaan naiivia kapinaa, ikään kuin jatkuvaa venkoilua liian pienissä sukkahousuissa.

Sario sekoittaa maalauksiinsa kapinallisuutta, mutta myös perinteitä. Töistä voi löytää tietoisia viittauksia sekä Rudolf Koivun satukuvitukseen että art nouveau -tyylin julistetaiteeseen. Sario ottaa töihinsä vaikutteita kulttuuriperinteestä ja muokkaa ainekset oman näköisikseen.

– Vaati lähtöä ulkomaille, pois omasta kulttuuriympäristöstä, jotta löysin kiinnostuksen omaan kulttuuriperintööni. Aika poissa kotoa auttoi näkemään omat juuret nostalgisessa valossa.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.

Fakta

Taidetta jakokaapeissa

  • Tampereen taidemuseon hanke Taidetta jakokaapeissa aktivoi yleisöä seikkailemaan kaupungilla. Teosten sijainnit on merkitty karttaan, joka kädessä voi kiertää vaikka kaikki ulkoilmanäyttelyn taideteokset.
  • 2.10.2011 alkanut projekti jatkuu aina ensi vuoden syksyyn asti.
  • Taiteilija Kristiina Sarion kuva Iso paha on löydettävissä Rautatienkadun ja Hämeenkadun kulmasta.
  • Tänä vuonna Sähköverkko Oy on lainannut museon käyttöön 5 kaappia enemmän kuin aiemmin.
  • Sähkökaappeja on koristettu tänä vuonna yhteensä 20 kappaletta.

Jutun kuvat

Kuvataiteilija Kristiina Sario on huomannut, että ihmiset eivät ole tottuneet katsomaan taidetta kaupungilla.
Kristiina Sario: Iso paha (2011)