Luomuruokapiirit pyrkivät yhteiseen hyvään
Tampereella toimii kaksi aktiivista luomuruokapiiriä, joilta voi ostaa luomuruokaa halvemmalla kuin kaupasta. Ruokapiirejä pyörittävät Tamyn ja Maan ystävien vapaaehtoiset, joten tuotteet voidaan myydä suoraan tuottajahinnoilla. Molemmilla ruokapiireillä on laajempi luomutarjonta kuin kaupassa, mutta valikoimat ovat kausiluontoisia. Tamyn ruokapiirin valikoimaan kuuluvat kananmunat, mutta muut eläinperäiset tuotteet, kuten maitotuotteet ja lihan, joutuu ostamaa kaupasta.
Tamy
Tamyn ruokapiirissä on noin 800 jäsentä. Suurin osa piirin jäsenistä on Tampereen yliopiston opiskelijoita, mutta siihen voi liittyä kuka tahansa. Tilaukset tehdään internetissä ja tuotteet noudetaan kerran kuukaudessa Tampereen Yliopiston Alakuppilan aulasta.
Tamyn ruokapiirin aktiivi Emma Karimaa mainitsee kolme hyvää syytä kuulua Tamyn ruokapiiriin.
- Lähes kaikki välittämämme tuotteet ovat edullisempia kuin kaupoissa. Parhaillaan neuvottelemme uusiksi tofujen hintoja, koska paljastui että ne olivat meillä 5-10 senttiä kalliimpia kuin halvimmissa kaupoissa. Meiltä myös saa tuotteita, joita ei normaalisti ole kaupoissa.
Tärkein syy liittyä luomuruokapiiriin on Karimaan mukaan lähiruuan tukeminen. Esimerkiksi vihannekset, jauhot, leivät ja munat tulevat Pirkanmaalta.
Tamyn luomupiiriin kuuluva Anna Heikkinen pitää tärkeänä myös sitä, että Luomuruokapiirissä toimimalla pääsee osallistumaan ympäristöystävälliseen toimintaan ja tapaa muita samanhenkisiä ihmisiä.
- Luomuruokapiiri toimii vapaaehtoisvoimin ja jokaisessa noutopäivässä tarvitaan tilaajien apua tuotteiden jakelussa.
Maan ystävät
Maan ystävien luomuruokapiirillä on huomattavasti vähemmän jäseniä kuin Tamyn ruokapiirissä. Ruokapiirin listoilla on noin 50 ihmistä, joista kymmenkunta on aktiivisia.
Maan ystävien ruokapiirin tilaukset tehdään internetissä ja tuotteet haetaan kerran kuukaudessa Vegaaniliiton toimistosta Kauppakatu 4:stä.
Maan ystävien luomuruokapiirin jäsen Jarna Pasanen pitää siitä, että voi tilata suuren määrän elintarvikkeita kerrallaan.
- Kuivatuotteet, kuten jauhot tai myslit voi tilata usean kuukauden tarpeiksi, jos kotona vaan on säilytystilaa.
Maan ystävät ovat luopuneet luomutukuista tilaamisesta, joten valikoima ei ole yhtä laaja kuin Tamyn ruokapiirillä. Luomuruokapiirin vetäjän Anastasia Lapintien mukaan piiri luopui luomutukuista, koska Tampereella on niin paljon luomukauppoja, joista vastaavat tuotteet voi ostaa yhtä edullisesti.
- Tukuista tuotteet pitää myös tilata niin suurina erinä, että niistä jää helposti varastoa, minkä säilyttämiseen meillä ei ole tiloja.
Maan ystävien luomuruokapiiri tilaa luomuruuan tuottajilta, joista osa on ollut mukana toiminnassa alusta asti.
- Suhde ruokaan on ihan erilainen kun näkee, että keneltä se tulee. Osa tuottajista käy itse tuomassa ruuan.
Mitä luomuruoka maksaa?
| Tamy | Maan ystävät | Kaupasta ostettuna | |
| Tomaatti/kg | Ei saatavilla | Ei saatavilla | 6,29 |
| Peruna/kg | 1,00 | 0,90 | 1,40 |
| Porkkana/kg | 1,30 | 1,30 | 2,98 |
| Sipuli/kg | Ei saatavilla | 2,00 | 2,90 |
| Reilun kaupan luomukahvi/500g | 8,00 | 7,25 | 12,50 |
| Vehnäjauho/kg | 1,45 | 1,45 | 1,25 |
| Kananmuna/6kpl | 1,38* | Ei saatavilla | 2,55 |
Tuoreimmat ajankohtaisjutut
-
15.02.2012 - 16:26
-
15.02.2012 - 14:19
-
15.02.2012 - 14:09
-
15.02.2012 - 11:39
-
15.02.2012 - 11:01
-
14.02.2012 - 16:29
-
08.02.2012 - 18:34
-
08.02.2012 - 15:41
-
08.02.2012 - 09:57
-
07.02.2012 - 18:12
- 1 / 9
- ››

Lisää kommentti