Poikien oma talo tulossa Tampereelle
Tampereelle on suunnitteilla pelkästään pojille tarkoitettu nuorisotila. Poikien Talon aikovat perustaa Setlementtiyhdistys Naapuri, Ahjolan kannatusyhdistys ja Setlementtinuorten Hämeen piirin Kölvi-toiminta, mikäli saavat hankkeelleen rahoituksen. Poikien Talo on pelkästään 10–28-vuotiaille pojille ja nuorille miehille suunnattu tila.
– Poikien Talon on paikka, jossa saa tukea, vaikka ei voisi kotona tai koulussa puhua ongelmistaan. Kuka tahansa poika voi tulla sinne omana itsenään. Meidän tehtävämme on tukea kaikkien poikien kasvua, kertoo Setlementtiyhdistys Naapurin kehittämispäällikkö Sami Kangasperko.
Tällä hetkellä ainoa Poikien Talo sijaitsee Helsingissä. Vastaavanlaisia tytöille suunnattuja Tyttöjen Taloja on useissa kaupungeissa. Sekä Poikien että Tyttöjen Taloissa työntekijät ovat nuorisotyön ammattilaisia.
Kangasperon mukaan Poikien Talon toiminnan lähtökohta on löytää erityisesti sellaiset pojat, jotka ovat vaarassa syrjäytyä eivätkä käy esimerkiksi nuorisotaloissa tai muunlaisessa nuorille suunnatussa toiminnassa.
– On paljon nuoria miehiä, jotka eivät harrasta mitään tai käy missään, eikä heitä kiinnosta oma tulevaisuus. Siksi talon perustamiseen on paljon halua ja myös tarvetta. Nyt olemme vasta kehittämässä Poikien Talon mallia Tampereelle ja hakemassa rahoitusta. Kaupunki on ollut myötämielinen hankkeen suhteen, Kangasperko sanoo.
Tarkoitus on saada rahoittajaksi Raha-automaattiyhdistys. Mikäli rahoitus onnistuu, saataisiin Poikien Talon toiminta käynnistettyä ensi vuonna.
Poikien Talossa pojat saavat itse vaikuttaa toimintaan. Helsingin Poikien Talossa järjestetään esimerkiksi ryhmätoimintaa, tarjotaan seksuaalineuvontaa ja keskusteluseuraa. Kangasperko toivoo, että Tampereen poikatyö kehittyisi yhtä hyvään suuntaan.
– Tärkeintä on, että löydämme ne pojat, joilla ei ole muuta paikkaa. Jos rahoitus vain järjestyy, niin tahtoa talon perustamiseen kyllä on.
Fakta
- Ensimmäinen Poikien Talo perustettiin Helsinkiin 2011
- Poikien Talon malli on saatu Tyttöjen Taloista, joita on useissa kaupungeissa
- Sekä Poikien että Tyttöjen talot ovat Setlementtiliiton hankkeita nuorisotyön kehittämiseksi
- Setlementtiyhdistys Naapuri ry on osa Setlementtiliittoa, joka tekee sivistys- ja sosiaalityötä
Tuoreimmat ajankohtaisjutut
-
15.02.2012 - 16:26
-
15.02.2012 - 14:19
-
15.02.2012 - 14:09
-
15.02.2012 - 11:39
-
15.02.2012 - 11:01
-
14.02.2012 - 16:29
-
08.02.2012 - 18:34
-
08.02.2012 - 15:41
-
08.02.2012 - 09:57
-
07.02.2012 - 18:12
- 1 / 9
- ››


Lisää kommentti