Robottibussit eivät pärjää Suomen talvessa

Robottibussien liikennöinti onnistui hyvin vielä kesäkeleillä. Ihmiset saivat tulla busseihin ilmaiseksi kyytiin.
15.11.2016 - 16:31 Anniina Korpela, kuva: Markus Pajarre

Lumisade pysäytti Hervannan robottibussit vain kahden päivän ajon jälkeen. Maailmalla kukaan ei vielä ole ratkaissut, kuinka busseilla ajettaisiin talvella.

Hervannassa piti kulkea marraskuun ajan kaksi robottibussia. Itseohjautuvat eli ilman kuljettajaa liikkuvat robottibussit kuuluvat Sohjoa-hankkeeseen, jossa pyritään luomaan uusia ratkaisuja kaupunkiliikenteen haasteisiin. Bussit ehtivät kuitenkin liikennöidä Hervannassa vain kahden päivän ajan, kunnes varhainen talvi pakotti lopettamaan kokeilun.

Hervannan bussikokeilusta vastaava Lasse Nykänen, mistä on kysymys?

– Olemme vuokranneet testaukseen kaksi bussia. Nyt ne eivät ole liikkeellä, koska tiet ovat jäässä ja lunta on satanut päivittäin. Jos tiet sulaisivat, niin sitten bussit pääsevät taas liikkumaan.

Twitterissä on joka päivä ilmoitettu, että bussit pysyvät talleissaan. Mistä johtuu, etteivät bussit voi ajaa talvella?

– Bussit ovat kokeiluvaiheessa olevia protobusseja, joita ei vielä ole talvikeleillä testattu missään. Suoraan ihmisten kanssa emme tietenkään voi alkaa jäisillä teillä ajamaan. Bussit ovat vuokrabusseja, joten joudumme noudattamaan laitevalmistajien ohjeita. Näitä pitäisi testata kunnolla talviolosuhteissa, ennen kuin ihmisiä päästetään kyytiin.

Onko ongelmana lumisade vai luminen tie?

– Maassa oleva lumi ei sinänsä haittaisi ajoa, vaan juuri lumisade on ongelma. Bussien tutkat näkevät satavan lumen esteenä, eivätkä siksi kykene liikkumaan. Myös teiden liukkaus on ongelma. Nyt on testattavana vielä niin paljon teknologiaan liittyviä juttuja, ettemme halua vielä kokeilla, miten bussi toimisi jäällä.

Jos tiesitte ongelmasta, miksi bussien kokeilu aloitettiin marraskuussa?

– Bussikokeilu alkoi kesällä Helsingissä ja Espoossa. Hervantaan bussien piti siirtyä lokakuuksi, mutta rahoitusneuvottelujen takia liikennöinnin aloitus viivästyi. Kun kyseessä on iso yhteistyöhanke, jossa EU on rahoittajana, tällaista käy paljon.

Ovatko asiakkaat olleet pettyneitä, kun bussit eivät olekaan liikkuneet?

– Toivomme, että ihmiset ymmärtävät kohtaamamme vaikeudet. Maailmalla kukaan ei vielä ole ratkaissut, kuinka robottibusseilla ajetaan talvella.

Kuinka kauan kokeilu kestää?

– Bussit ovat Hervannassa marraskuun ajan. Vaikka liikennöinti ei olekaan mahdollista, pyrimme saamaan busseista kaiken hyödyn irti nyt, kun ne ovat täällä. Pidämme viranomaisille esittelytilaisuuksia ja kerromme, mitä automaattiliikenne voi tulevaisuudessa tarkoittaa. Kokeilu on monivuotinen, ja bussit tulevat Hervantaan takaisin jossain vaiheessa ensi vuotta. Vuodenvaihteessa ne käyvät Ranskassa valmistajalla ja tulevat sitten takaisin Suomeen.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.