Tanssia rauhan askelin

20.05.2016 - 15:24 Ida Kannisto, video: Seppo Kangaspunta

Kenialaisten pokot- ja turkana-heimojen välillä on jo kuukausien ajan vallinnut rauha. Konfliktien päättyminen antaa ihmisille vihdoin mahdollisuuden keskittyä perheisiinsä ja harjoittaa kaupankäyntiä.

Vielä vuosi sitten Pohjois-Kenian pokot- ja turkana-heimojen välillä oli jatkuvia väkivaltaisia yhteenottoja. Nyt pitkäjänteinen rauhantyö on saanut heimot arvostamaan sopuisaa elämää.

Konfliktien aikana heimon miehet toimivat sotureina, jotka sekä turvaavat kyläänsä että tekevät hyökkäyksiä toista heimoa vastaan.

− Naiset taas pystyvät yleensä ristiriidoista huolimatta keskustelemaan vastapuolen kanssa, kertoo pitkään alueella rauhantyötä tehnyt Mika Jokivuori Kirkon Ulkomaanavusta.

Naiset ovat usein kiistojen kärsijöitä, sillä moni on menettänyt miehensä ja poikansa heimojen välisissä yhteenotoissa. Rauha on kaikkien yhteinen toive.

− Kun menetin perheeni, ymmärsin, että ihmishenget ovat karjavarkauksia tärkeämpiä, Edore Ebis turkana-heimosta kertoo.

Huhtikuussa Nawoiyeregae-kylän asukkaat juhlivat rauhaa laulaen ja tanssien. Sotalaulut ovat vaihtuneet rauhan juhlimiseen. Heimon jäsenet ottivat opiskelijat mukaan tanssiin.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.