Tytöt ovat kilttejä ja pojat villejä
Ovatko tytöt synnynnäisiä hoivaajia ja pojat johtajia? Miten vaikeaa sukupuolierot on ottaa huomioon kasvatuksessa?
– Aikuisten kommentit ärsyttävät välillä. Lapselle saatetaan esimerkiksi sanoa, että oletpas villi, vaikka oletkin tyttö, sanoo kahden lapsen äiti Jarna Pasanen.
– Ennen kaikkea olemme yrittäneet kiinnittää huomiota omaan käyttäytymiseemme. Onko mies aina se, joka ajaa, ja nainen se, joka tiskaa, kertoo Pasanen.
Yhä useammat vanhemmat ovat kiinnostuneita sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Ajatuksena on kiinnittää huomiota sukupuoliin liittyviin ennakkoasenteisiin ja tarjota kunkin lapsen kiinnostuksen mukaisia vaihtoehtoja.
Pojat saavat enemmän huomiota
– Ei ole yhtä oikeaa tapaa määritellä sukupuolta. Inhimillinen kokemus pitää aina sisällään niin biologisen, sosiaalisen kuin henkilökohtaisen kokemuksen tason, kertoo Milla Paumo.
– Tärkeintä on tulla tietoiseksi omista mahdollisesti sukupuolittuneista ajatusmalleistaan ja siitä, miten ne vaikuttavat lapsen kohtaamiseen. Tarkoituksena ei siis ole tehdä lapsista sukupuolettomia tai pojista tyttöjä tai päinvastoin, hän jatkaa.
Paumo toimi projektityöntekijänä Naisasialiitto Unionin hankkeessa, jossa havainnoitiin lasten ja aikuisten vuorovaikutusta kolmessa helsinkiläisessä päiväkodissa. Pilottihankkeessa kuvattiin päiväkodin arkea videonauhalle.
– Tytöille annettiin useammin pieniä tehtäviä, ja he toimivat näin ohjaajan apulaisina. Pienryhmätilanteissa pojat saivat ohjaajalta määrällisesti yli puolet enemmän huomiota kuin tytöt, kertoo Paumo.
Positiivista oli ryhmätyöskentely, jossa ei eroteltu tyttöjä ja poikia.
Prinsessaleikit sallittu
Tamperelainen Jarna Pasanen kertoo pohtineensa sukupuoliin liittyviä stereotypioita erityisesti esikoista odottaessaan.
– Pyrkimyksenä on ollut ottaa huomioon erityisesti lapsen persoona, sillä yksilöiden erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset erot. Olen pyrkinyt tarjoamaan kaikenlaisia vaatteita, leluja ja harrastusmahdollisuuksia, Pasanen kertoo.
Sukupuoliroolit tiedostavassa kasvatuksessa ei Pasasen mukaan ole kyse siitä, että tytöiltä kielletään prinsessaleikit ja puetaan pelkästään siniseen.
– En halua väheksyä tyttöjen juttuja. Helposti tyttömäisiä asioita pidetään vähempiarvoisina.
Pasasen mielestä erityisesti poikia tulisi rohkaista erilaisiin rooleihin ja tukea myös sellaisia persoonallisuuden piirteitä, joita ei pidetä pojille tyypillisinä.
– Tuntuu siltä, että poikien rooli on rajatumpi.
Tuoreimmat ajankohtaisjutut
-
15.02.2012 - 16:26
-
15.02.2012 - 14:19
-
15.02.2012 - 14:09
-
15.02.2012 - 11:39
-
15.02.2012 - 11:01
-
14.02.2012 - 16:29
-
08.02.2012 - 18:34
-
08.02.2012 - 15:41
-
08.02.2012 - 09:57
-
07.02.2012 - 18:12
- 1 / 9
- ››


Lisää kommentti