Uutta taidetta vanhoilla välineillä

Ateljeen päivä alkaa hamppupaperin kastelemisella. Vedostus tehdään märälle paperille.
06.02.2017 - 13:54 Teksti: Emma Nikander, kuvat: Roosa-Maria Kauppila

Tampereella Finlaysonin sydämessä ei käytetä koneita, vaan metalligrafiikkaa tehdään käsin.

”Katsokaa, miten hulluja ihmisiä Suomessa on: siellä tehdään vedoksia käsin!”
 
Tätä on saanut grafiikanpaja Himmelblaun toimitusjohtaja Pertti Ketonen kuulla ulkomaisissa taidegrafiikan tapahtumissa. 
Näitä vedosten tekijöitä löytyy Finlaysonin tehdasmiljöön syövereistä. Ateljeen suurista ikkunoista näkee ja kuulee Tammerkosken kuohut. Seinillä roikkuu Miina Äkkijyrkän erilaisia lehmäteoksia. Vedokset ovat kuivumassa ja odottavat taiteilijan itsensä hyväksyntää ja signeerausta. Ateljeessa tuoksuu taide.
 
Täällä tehdään metalligrafiikkaa käsityönä perinteisillä menetelmillä.
 
Taidevedostaja Tiina Hinkka on levittänyt punaisen pohjavärin kuparista valmistetulle laatalle. On syntymässä vedos Miina Äkkijyrkän Noh-teoksesta.
 
Levityksen kanssa ei tarvitse hienostella. Väri levitetään pahvilapun avulla, ja lopulta ylimääräinen väri häivytetään pyörivin liikkein kankaalla. Väriä saa jäädä ainoastaan kuparilaatalle koverrettuun viivaan, muutoin hamppupaperille toistuu epämääräisiä ja epätoivottuja suttuja. Hinkka pyörittelee kangasta levyllä vielä pitkään senkin jälkeen, kun ummikko olisi jo päättänyt homman olevan valmis.

Perinteinen tekniikka halutaan pitää hengissä

Hinkka on työskennellyt Himmelblaussa 2 vuoden ajan osa-aikaisena taidevedostajana. Hän opiskeli graafista suunnittelua ja arvosti jo opiskeluaikana käsillä tekemistä.
 
– Tässä työssä viehättää se, ettei se ole riippuvaista teknologiasta. Tekniikka juontaa juurensa kirjapainotekniikasta. Haluan pitää sen hengissä, hän kertoo.
 
Lähes kaikkeen tekemiseen liittyy tänä päivänä liuta teknisiä laitteita. Grafiikanpajalla eivät koneet raksuta.
 
Myös taidegrafiikkaan perehtyneet taiteilijat arvostavat sitä, että vedoksia tehdään vanhoilla, perinteisillä menetelmillä.
 
– Monesti ihmetellään, että ei kai kukaan jaksa enää tehdä käsin, kun olisi niin helppoa tulostaa ja käyttää teknologiaa, Ketonen kertoo.
 
Laatat on tehnyt taiteilija, usein yhdessä vedostajien kanssa. Tekniikoita on erilaisia, ja ne antavat tekijälleen loputtomat mahdollisuudet. Kuva voidaan tehdä pehmeäpohjatekniikalla, jolloin levylle piirtyvät painettaessa sormenjäljetkin. Toisaalta laattaa voidaan raaputtaa, kaivertaa tai siihen voidaan piirtää lyijykynällä tai liidulla.
 
Kuvio syövytetään laatan pintaan. Se toistuu prässistä tullessaan paperilla hämmästyttävän eläväisenä jälkenä, esimerkiksi hiilipiirroksena.
 
Teoksesta tehdään mallivedos, jonka kaltaiseen lopputulokseen vedostajan pitää työssään pyrkiä. Kun vedokset ovat valmiita, ne jäävät odottamaan taiteilijan hyväksyntää ja signeerausta. 

Kuvan kohdistaminen on millintarkkaa työtä

Monesti taiteilijan ja Himmelblaun yhteistyö alkaa, kun Ketonen löytää kiintoisan tekijän. Toisinaan taiteilija itsekin ottaa yhteyttä.

– Menetelmät ovat hitaita ja hankalia, joten vuosittain pajalle voidaan ottaa ehkä yksi tai kaksi uutta taiteilijaa. Yhteistyön aloittaminen vaatii ensin kahden viikon koetyöskentelyn, jotta taiteilija pääsee menetelmiin sisälle ja selviää, millaista jälkeä halutaan saada aikaan, Ketonen kertoo.
 
Himmelblau myös hoitaa töiden myymisen.
 
– Meillä on toistakymmentä jälleenmyyjää. Museot, kokoelmat ja säätiöt ovat meidän vakioasiakkaitamme Suomessa. Mutta ilman ulkomaan myyntiä olisimme pulassa, Ketonen kertoo.
 
Vedokset tehdään kastellulle hamppupaperille, eli syväpainopaperille, peilikuvana. Tämän takia kohdistuksen kanssa saa olla tarkkana.
 
– Tämä kuva pitää kohdistaa muutaman millin verran alaspäin. Miina on tarkka vedostuksen jäljestä, sillä hän tuntee lehmän ja sen luuston. Yksityiskohtien tulee olla kohdallaan, Hinkka kertoo.
 
Metalligrafiikassa leikitellään väreillä ja sillä, kuinka ne vedostaessa kerrostuvat ja sulautuvat toisiinsa. Vedostaminen on oma, vaativa taiteenlajinsa. Pitää olla ymmärrystä siitä, kuinka värit painuvat paperille, missä järjestyksessä ne painuvat ja kuinka toisista osista saadaan tummempia, toisista vaaleampia.

Liki 30-vuotinen taival

Himmelblau on perustettu vuonna 1989. Ketonen kertoo, että Suomessa ei tuolloin ollut paikkaa, joka olisi erikoistunut metalligrafiikkaan.
 
Taiteilija Tuula Lehtinen oli työskennellyt ulkomailla, jossa tällaisia pajoja jo oli, ja toteutti idean Suomessa. Tänä päivänä pajoja toimii paljon esimerkiksi kaupunkien tai taiteilijaseurojen omistuksessa.
 
– Tampereen Taiteilijaseuran ylläpitämät työhuoneet ovat todella hyvät, ja siellä tehdään muutakin kuin metalligrafiikkaa, esimerkiksi kuvanveistoa.
 
Entä pajan kaunissointuinen nimi? Nimensä paja sai saksalaisen syväpainovärin kyljestä, josta sen hoksasi taidekriitikko Timo Valjakka. Klassinen värisekoitus sisältää 50 prosenttia preussinsinistä, 50 prosenttia valkoista. Siitä syntyy taivaansininen, himmelblau.
||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.