Hypistelyn tarve pysyy tiukassa

15.02.2017 - 16:46

Kirjakaupassa hyvännäköistä kirjaa pitää ensimmäiseksi saada koskea. Teosta arvioidaan kannen kuvan lisäksi tuntoaistin avulla, kuten miltä kansi tuntuu käsissä ja miten sivut liikkuvat, kun niitä hypistelee.

Tampereen Suomalaisten Kirjakauppojen myymäläpäällikön Hanna-Liisa Onnelan mukaan lastenkirjoissa itse tuote on tärkeä. Tarinan lisäksi lapsille olennaista on se, miltä kirja näyttää, millaisia kuvia sivuilla on sekä millainen tekstuuri kirjassa on.

Fyysisen kirjan hienous ei unohdu vanhempanakaan. Sähköisen kirjan lukeminen tabletilta tai läppäriltä ei ole niin näppärää kuin väitetään. Kirkas näyttö ja hiiren klikkailu aiheuttavat lähinnä päänsärkyä ja levottomuutta, vaikka kirjan lukemisen tarkoitus on täysin päinvastainen.

Kuka edes haluaisi lukea Sinuhe egyptiläisen tietokoneen ruudulta? Teoksessa tärkeintä on kirkkaankeltainen väri, ikoninen kansikuva ja kirjan tiiliskivimäisyys. Ajan mittaan nurkat kuluvat ja sivuilla alkaa näkyä haaleita kahvitahroja.

Ei painettujen kirjojen lukemisen vähenemisestä tarvitsee huolehtia, koska omistaminen ja omilla käsillä tunteminen on ihanan lapsellisella tavalla meille tärkeää.

Oona Kujala

Millaisia muutoksia kirjojen myynnissä on tapahtunut viime vuosina? Lue uutinen täältä.

||

Lisää kommentti

Lähetä
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.