Kierrätettyä alakuloa

Mies, joka on turhautunut, pahoinpitelee toisen miehen vessassa. Mustatukkainen nainen ajattelee vain siideriä. Nuori tyttö menettää neitsyytensä pornovideon kuvauksissa. Äiti pakottaa poikansa haistamaan koiranpaskaa. Niin kutsuttua suomalaista melankoliaa tiiviissä paketissa moneen tarinaan pilkottuna. Aku Louhimiehen aikaisempaan ohjaukseen Pahaan maahan verrattuna Vuosaaresta puuttuu vain kuolema.

Elokuvan katsottuani oloni oli huonolla tapaa turta. Taas yksi annos lisää suunnitelmallista surumielisyyttä. Toisistaan erillisiä, mutta lopulta yhteen linkittyviä murheellisia kohtaloita. Pakkoseksiä ja väkivaltaa. Nuoret suomalaiset yrittävät tukahduttaa elämänsä kurjuuden, ja turvautuvat modernin betoniyhteiskunnan tarjoamiin houkutuksiin. Teatterin pimeässä itketään, kun yksinäinen poika sahaa haulikkoa katki kotonaan, ja äiti etsii onnea muualta. Olen nähnyt saman elokuvan jo liian monta kertaa.

Vuosaari ja Paha maa ovat yhtä

Vuosaaressa liputetaan ennalta määritellyn, suomalaisen minäkuvan puolesta. Suomalainen mies ja suomalainen nainen. Mies, joka turvautuu epätoivoisessa taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossaan aina samaan ratkaisuun, viinaan ja seksiin. Nainen, joka on liian ylpeä myöntääkseen vihaavansa elämää. Louhimies ei ole ainoa samoja henkilöhahmoja kierrättävä ohjaaja. Kerta toisensa jälkeen suomalaiset elokuvantekijät onnistuvat yksipuolistamaan ihmisen yhteen ja samaan ytimeen, vain kuori vaihtelee.

Vuosaarta ennen on tehty monta synkeää kaupunkitarinaa. Karusti sanottuna Vuosaari on Paha maa sokerisemmalla lopulla ja uuteen ympäristöön sijoitettuna. Paha maa on sen sijaan tyylitellympi ja fiktiivisempi versio Pahoista Pojista. Nimestä jaksettiin sentään vaihtaa toinen sana. Minä ja Morrison, Riisuttu mies ja Levottomat. Jopa dokumenttielokuva Miesten vuoro käyttää kerronnassaan samoja suomalaisen melankolian teemoja.

Kaikki eivät kaipaa ahdinkoa

Vuosaaren lopputekstien kohdalla vieressäni istuneet tytöt totesivat leffan nähtyään ”En minä tällaista ajatellut, ensi kerralla valitaan joku komedia”. Tytöt kaipasivat toisenlaista suomalaista elokuvaa, jota Vuosaari ei suoranaisesti edusta. Hullunhauskaa suomalaista komediaa, jossa on ripaus romantiikkaa ja draaman kaarta. FC Venus naurattaa joka kerta ja lopulta poika saa tytön. Samaan kategoriaan kuuluvat helmet, siat, napapiirin sankarit ja varastot. Elokuvat, joita ei tarvitse ajatella mennessään nukkumaan.

Suomifilmejä, jotka viihdyttävät tyhjäpäisyydellään, tehdään liikaa, mutta niitä käydään myös katsomassa eniten. Tämä kertoo osansa meistä suomalaisista. Mielestäni sen, että päämme on täyttynyt siitä puurosta, jota mässytämme joka kerta lisää katsoessamme FC Venusta. Puuroa on tarjolla niin kauan, kun sitä niellään mukisematta.

Fiktioelokuvia on kahdenlaisia ja tällä hetkellä kotimaista elokuvanautintoaan etsiville tarjotaan Vuosaarta tai Varastoa. Poikkeus vahvistaa säännön, ja sen vuoksi on Le Havre. Älkää silti käsittäkö minua väärin, Vuosaari ei ole huono elokuva. Odotin siltä vain enemmän.