Kuoleman kulissit
Prahan-matkallani vierailin Terezínin keskitysleirillä, josta minulle avautui sodankäynnin julmat ja manipuloivat kulissit. Koko historiaa järisyttävä koneisto lähti käyntiin Wannseen kokouksessa, jolloin Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler käynnisti operaation, jota hän kutsui ”lopulliseksi ratkaisuksi” (Endlösung). Kaikki juutalaiset tulisi tuhota, ja heidän ainoa rikkomuksensa oli juutalaisuus.
Keskitysleirin työntekijä Kamila Rychová on uurtanut Terezínissä jo 13 vuoden ajan, vaikka tarkoituksena oli vain muutaman vuoden väliaikainen työ. Valmistuttuaan opettajaksi Rychová etsi alansa työpaikkoja ilman tulosta. Lopulta hän huomasi ilmoituksen, että Terezíniin etsittiin opasta. Muutaman vuoden jälkeen työ ja historia veivät mennessään. Historiallisesti karu ja voimakas työympäristö alkoi normalisoitua.
Rychova kokee, että tietenkin keskitysleirillä on erilaista työskennellä, mutta mieluummin hän työskentelee paikassa, joka on joutunut kokemaan historiaa ja kuolemaa kuin että työskentelisi kuolemaa vastaan kuten lääkärit. Pohtiessaan menneitä vuosia Terezínissä hän muistaa, kuinka lastensa syntymän jälkeen oli vaikea palata töihin. Hänellä oli raskauden aikana aikaa katsoa paljon aiheeseen liittyviä dokumentteja. Juuri erityisen traagiseksi Terezínin historian tekee lasten kuolleisuus leirillä. Leirillä kuoli yli 15 000 lasta.
Kätketty totuus
Terezín poikkeaa muiden keskitysleirien historiasta ja imagosta. Terezín oli toisen maailmansodan aikana seulontareitti useille juutalaisille. Terezínin alueelle tuotiin lähinnä prominentteja, eli juutalaisyhteisön kermaa. Iästä riippumatta ihmiset tekivät pakkotyötä.
Eräs opas kertoi tarinan pienistä lapsista, jotka vastustivat natsismia eivätkä suostuneet opiskelemaan leirillä saksaa. Lapset pakotettiin kaivamaan paljain käsin vartioille virkistysallas kuivaan maahan. Vain muutama lapsista selviytyi.
Juutalaiset luulivat ja myös salaa toivoivat, että Terezín olisi heidän viimeinen päämääränsä ja että he eivät kokisi julmaa kuolemaa keskitysleirillä. Kuitenkin noin 87 000 juutalaista lähetettiin pelosta sokeina tuhoamisleireille. Toisin kuin Auschwitziä, Terezíniä ei ollut tarkoitettu varsinaiseksi tuhoamisleiriksi. Silti Terezínin keskitysleirillä kuoli noin 35 000 juutalaista.
Ihmisiä kidutettiin ja heitä kuoli nälänhätään, ahdistukseen ja masennukseen. Huonojen asuinolojen ja hygienian vuoksi leirillä levisi nopeasti lavantauti.
– Uhrit ja heidän läheiset eivät koskaan unohda tätä, joten älä sinäkään, Rychová sanoo.
Natsit ja media muodostivat Terezínistä maailmalle näyteikkunan. Kulissien avulla natsit pystyivät peittämään rikoksensa muualla maailmassa. Mediallakaan ei ollut tässä vaiheessa minkäänlaista valtaa puuttua julkiseen totuuteen, jota se levitti maailmalle, vaikka olisikin ollut tietoinen, mitä muurien takana tapahtui.
Mistä voimme nykyäänkin maailmassa tietää totuuden, jos maata mullistavat asiat pystytään piilottamaan lavastetun näyteikkunan taakse? Pöytä prameaksi, hopeat esille ja tuoreet pullat pöydälle. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Näyteikkuna maailmalle
Noustessani bussista Terezínissä törmäsin aivan erilaiseen todellisuuteen kuin olin muodostanut paikasta. Kaupunki oli kauniina aurinkoisena päivänä idyllinen. Terezínin hyvää imagoa oli niin tärkeä ylläpitää sodan aikana, että kansainvälinen Punainen Risti pääsi kerran alueelle vierailemaan. Näyteikkuna oli suunniteltu niin, että se peittäisi pienemmänkin totuuden jyväsen hirvittävästä totuudesta, jonka se kätki sisälleen. Kävellessäni alueella minulle alkoi pikkuhiljaa paljastua huonokuntoiset gheton rakennukset, linnoitusmuurit ja keskitysleirialue, jonne tuotiin yli miljoona juutalaista.
Erityisen pysäyttävä oli Terezínin hautausmaa, jonne on haudattu lähes 10 000 viatonta juutalaisuhria. Suuri osa heistä on edelleen tunnistamattomina, nimettöminä ja numeroituina keskellä valtavaa hautakivimerta.
Seisoin yhden nimettömän haudan edessä, ja pohdin hänen elämäänsä. Muistaako häntä kukaan?
Karut, kylmät ja koleat tyrmät keksitysleirialueella saivat ihokarvani pystyyn kauhusta. Ajatukset eivät riittäneet kuvittelemaan tuskaa ja pelkoa, mitä leiriläiset joutuivat kokemaan paikalla, jolla seison.
Maailma tuntee holokaustin tarinan, mutta ihmiset eivät tiedä, kuinka Terezínin keskitysleirillä ja ghetossa vastarintaliike taisteli natsismia vastaan. Leirillä toivotaan vierailijoiden oppivan myös julmien asioiden lisäksi juutalaisten taistelu- ja voitonhalusta. Kuten keskitysleiriläisten motto kuuluu: niin kauan kuin luon ja levitän optimismia, olen elossa.
Fakta
Keskitysleiri Terezín
- Nimetty ruhtinatar Maria Teresian mukaan.
- Sijaitsee Tshekissä Elbe- ja Eger- jokien varrella, ja keskitysleirillä käy vierailemassa vuosittain noin 300 000 turistia, jotka ovat opiskelijoita enimmäkseen.
- Terezíniin tuotiin juutalaisyhteisön kermaa muun muassa Tshekistä, Saksasta ja Tanskasta.
- Leirille tuotiin noin 1,4 miljoonaa juutalaista, joista 35 000 kuoli. 15 000 lasta kuoli Terezínissä.
- Noin 17 247 juutalaista selviytyi leiriltä hengissä.







Lisää kommentti