Lehtikuolema on totta

Tämä on suomalaisen paperilehdistön muistokirjoitus. Tiesin, että sen kirjoittaminen voi hyvin koittaa toimittajanurani aikana, mutta en uskonut sen tapahtuvan näin pian. Kirjoitukseni sai alkunsa, kun satuin käymään pienessä paikallislehdessä, jonne kirjoitin ensimmäiset juttuni noin seitsemän vuotta sitten. Side tuohon lehteen on säilynyt myös Tampereella muuttamisen jälkeen.

Nyt vuodenvaihteessa tuon lehden toiminta loppuu.

On sanomattakin selvää, että tunnelmat lehden toimituksessa eivät olleet erityisen hilpeät. Päätoimittaja kuvaili meininkiä jopa absurdiksi. Kerran viikossa ilmestyvää lehteä tehdään vuoden loppuun asti mahdollisimman pienellä sivumäärällä ja pienillä kuluilla. Joka torstai kahvipöydässä vedetään raksi: taas yksi numero vähemmän jäljellä. Tilaajille tarjotaan mahdollisuutta siirtyä lehden kanssa yhteistoiminnassa olevan valtakunnallisen julkaisun tilaajaksi.

Pienestä toimituksesta ei jää paljon mitään jäljelle. Erityisiä hautajaisia ei pidetä, koska lopettamisesta ei haluta toimituksessa tehdä isoa numeroa. Minusta isonkaan numeron tekemisessä ei olisi mitään vikaa, mutta vähintäänkin kolumnin veroinen huomio on paikallaan. Sen tuo uuras työ on ansainnut. Ai niin, unohdinko mainita, että lehdessä juhlittiin viisi vuotta sitten 100-vuotissyntymäpäiviä?

Talouden taantuman, verkon merkityksen nousun ja sukupolvenvaihdoksen vaikutuksia on pohdittu tuhansissa journalistisen alan seminaareissa. Lehtikuolemaa ei ole silti pidetty vielä ajankohtaisena ongelmana. Aina kun olen keskustellut asiasta, on homma kuitattu sillä, että sanomalehtien kokonaislevikki on maassamme yhä lähes 3 miljoonaa. Ei meillä mitään hätää ole. Toista on vaikkapa rapakon takana Yhdysvalloissa, joissa ei ole samaa tilauskulttuuria.

Uusin arvonlisäveron korotuksen luoma ahdistus on käännetty viime aikoina esimerkiksi Journalistissa siihen, että suuret mediayhtiöt tekevät selvästi voittoa korotuksen jälkeenkin. Silti maamme lähes 200 sanomalehdestä kolme neljäsosaa ilmestyy 1–3 kertaa viikossa. Niillä ei mene yhtä hyvin. Nähtäväksi jää, kuinka monta muuta entisen työpaikkani kaatumista tulen vielä näkemään.

Juuso Määttänen