Manse, mielitiettyni

Tänä syksynä aloitin uuden suhteen. Meillä on ongelmamme, mutta elämme vielä kuherruskuukautta. Tiedän, että suhteemme tuskin kestää ikuisesti, mutta se ei haittaa. Esittelen kumppaniani ylpeänä ystävilleni ja perheelleni.

Synnyin Helsingissä, siellä ja ulkomailla olen asunut ikäni. Nyt olen sitoutunut toiseen kaupunkiin.

Rakkaani paljastaa jatkuvasti uusia puolia itsestään. Huumaannun esimerkiksi Pyynikin näkötornista ja munkkikahvilasta sekä sympaattisesta pubivisakulttuurista, johon tutustun juttukeikalla.

En ole mielitiettyni ainoa kumppani: täällä asuu myös parisataatuhatta muuta ihmistä. Kaikki eivät ole yhtä innostuneita suhteestaan. ”Tampereella sataa aina”, tokaisee niin ikään Helsingistä muuttanut opiskelutoveri.

Minä kuitenkin pidän kultani ulkonäöstä: punatiilestä, tehdaspiipuista, Koskipuiston kukkaistutuksista, korkeiden puiden komeasta ruskasta ja värikkäistä jouluvaloista ikkunani edessä.

Minua eivät häiritse edes ikkunani alla aikaansa viettävät kävelykadun juopot, joista monet muut valittavat. Menneissä kaupunkisuhteissani olen kohdannut pahempaakin. Kärsivällisyyteni on tosin koetuksella, kun remmi laulaa aamulla Baarikärpästä. Haluan silti elää elävässä kaupunkitilassa, jossa ongelmia ei siivota syrjään.

Joskus riitaannumme. Jaksan nalkuttaa pyöräteiden puuttumisesta ja hitaasti vaihtuvista liikennevaloista. Lepyn kuitenkin nopeasti – esimerkiksi silloin, kun huomaan viinilasillisen irtoavan alle kolmella eurolla.

Välillä vanha suola janottaa, nimittäin merisuola. Meren äärellä kasvanutta lohduttaa kuitenkin koski ja kaksi järveä. On pidemmässä etäisyydessä Itämereen puolensakin: raastavan tuulen puuttuminen.

Muu maa mustikka kuitenkin houkuttelee. Ulkomailla en kaipaa kultaani. Dramaattisissa puuskissani haluan pakata laukkuni ja ottaa ensimmäisen lennon mahdollisimman kauas – tai ainakin seuraavan junan pääkaupunkiin.

Onneksi heiloja ehtii olla monia. Avoin suhteemme mahdollistaa myös syrjähypyt, joten intohimo pysyy yllä. Kyllästyminen ei pääse iskemään, kun tulevaisuus on kiehtovan epäselvä.

Suhteemme saattaa kestää vain kahden vuoden maisteriopintojen ajan. Jokainen suhde kuitenkin opettaa, eikä tosirakkaus unohdu.

Aino Salonen