Oikea hömpsönpömpsön Media

07.02.2017 - 18:07

Kuvittele, että olet juuri nähnyt loistavan elokuvan. Poistut teatterista hyvillä mielin ja haluat päästä puhumaan ystäviesi kanssa siitä, miten hyvä pätkä oli. Kun sitten otat aiheen esille, muut tyrmäävät elokuvan täysin, vaikka olit varma, että hekin olisivat pitäneet siitä.

Tätä ilmiötä kutsutaan virheelliseksi konsensusefektiksi. Meillä on tapana uskoa, että omat mielipiteemme noudattelevat enemmistön linjaa. 

Ensimmäinen reaktioni moiseen efektiin oli Setan puheenjohtajaa Panu Mäenpäätä siteeraten, että hömpsönpömpsön. Ei vaadi erityistä taituruutta tarkastaa esimerkiksi oman puoluekannan menestys viime vaaleissa. Demokratia on perinteisesti koettu melko vedenpitäväksi tavaksi tarkastaa, montako kannattajaa milläkin ajatuksella on. 

Virheellisen konsensusefektin lisäksi toimintaamme ohjailee ainakin kymmenen muuta kognitiivista vinoumaa. Näiden ajatusvääristymien takia otamme esimerkiksi helpommin vastaan tietoa, joka noudattelee aiempia käsityksiämme maailmasta. Mikä hulluinta, nämä vinoumat ovat terveen itsetunnon perusta.

Jopa hieman ylikuntoisella itsetunnolla varustetut kirjailija Joonas Konstig ja toimittaja Marko Hamilo ovat laittaneet pystyyn uuden, arvokonservatiivisen vaihtoehtomedian. Reipashenkisinä pioneereina itsensä näkevät kaverukset ovat perustannet Oikea Media -nimellä kulkevan sivustonsa ”hiljaisen enemmistön” ääneksi. Heidän mukaansa suurin osa suomalaisista ei esimerkiksi kannata tasa-arvoista avioliittolakia, vaikka valtamediat niin valheellisesti väittävät.

Peruutetaanpa hieman. Keväällä 2014 Taloustutkimuksen teettämän kyselyn mukaan vastaajista 65 prosenttia kannatti tasa-arvoista avioliittoa. Melkoisella varmuudella sanoisin sen olevan enemmistö.

Varmasti tässä on käynyt niin, että hyvällä asialla olleet miekkoset ovat psykologisen ilmiön takia virheellisesti ajatelleet, että heidän mielipiteensä esimerkiksi avioliittolaista kuvastaa lähes kaikkien suomalaisten aatoksia. Tästä heitä ei voi syyttää, sillä toki nämä prosessit ovat alitajuisia ja siksi vaikeita kontrolloida.

Seuraava looginen askel näille hyvänmielen lähettiläille olisi näppäillä Googlesta esiin Tilastokeskuksen sivut ja selvittää, miten suomalaiset todella ajattelevat.

Jostain syystä kuitenkin ounastelen, ettei näin tule tapahtumaan. Tämä johtuu siitä, että virheellisen konsensusefektin vaikutuksen alaisille on olemassa myös hyvin yleiskielinen nimitys, joka sopii Oikean Median perustajiinkin. Se on pässinpää.

Oikeaa Mediaa analysoi myös Petri Jääskeläinen.

Anni Huttunen

||

Lisää kommentti

Lähetä
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.