Olipa kerran osastonhoitaja ja paljon vastuuta

Tampereella ei odoteta, että lapset tulevat kirjastoon. Lapset houkutellaan sinne.

Homma toimii näin: kirjastojen työntekijät lukevat kolmasluokkalaisille pätkän valitsemastaan kirjasta. Tarina jätetään jännittävään kohtaan, ja kolmasluokkalaiset tulevat usein kirjastolle laina- tai lukuaikeissa saadakseen tietää kirjan lopun.

Kirjavinkkaus on lähtöisin Yhdysvalloista, ja Suomessa sitä on tehty 1990-luvulta alkaen, ensimmäisenä Seinäjoella. Kirjavinkkauksille on Tampereella enemmän kysyntää kuin sitä pystytään tarjoamaan. Joskus kirjaston työntekijä saattaa olla vastuussa pienen ihmisen lukuharrastuksen päättymisestäkin.

– Jos antaa esimerkiksi yhdeksänvuotiaalle huolimattoman kirjasuosituksen, se saattaa olla viimeinen kirja, jonka hän ikinä tulee lukemaan, kertoo Tampereen pääkirjaston Metson lasten- ja nuorten osastonhoitaja Niina Salmenkangas.

Jako kahteen

Metson kirjastossa vierailevat usein päiväkotiryhmät, joita kannustetaan luku- ja kirjastoharrastuksen pariin. Salmenkangas ihmettelee ryhmien jakamista kahteen sukupuolen perusteella. Tytöille luetaan niin sanotusti tyttömäisiä kirjoja ja pojille poikamaisia.

– Ammattikasvattajilta ei toivoisi näin tiukkaa jakoa, Salmenkangas huokaa.

Pojatkin lukevat kirjoja prinsessoista ja tytöille kelpaa esimerkiksi tomerasta rakennusmiehestä kertovat Puuha-Pete-kirjat.

Tämän hetken lainatuin kuvakirjasarja Metsossa on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhdessä kirjoittamat, kahdesta villistä pojasta kertovat Tatu ja Patu -kirjat, joita lukevat sekä tytöt ja pojat. Sarjan kirjoja on lainattu Tampereen kaupunginkirjastosta yli 8000 kertaa pelkästään tänä vuonna. Sukupuolella on enemmän väliä nuortenkirjoissa.

Lukeva portinvartija

Nuorten- ja lastenosastolla pohditaan jatkuvasti uusia kirjahankintoja. Jotta valikoima olisi mahdollisimman monipuolinen, kirjastoon valitaan myös omakustanteita. Niitä ilmestyy yhä enemmän.

– Omakustanteet on luettava ennakkoon, sillä joskus tekijä on ainoa, joka on kirjan lukenut. Jos kirjassa esimerkiksi sivutaan seksuaalista hyväksikäyttöä, on pakkoa miettiä tarkkaan, sopiiko se lapsille luettavaksi, Salmenkangas sanoo.

Omakustanteiden vastakohtana voisi pitää kirjoja, jotka syntyvät esimerkiksi elokuvan tai lelusarjan ympärille, kuten esimerkiksi amerikkalainen Hello Kitty -tuotesarja. Metsossa valikoimiin ei haluta ottaa tuotteistettujen sarjojen ympärille luotuja kirjoja. Salmenkangas luonnehtii kirjastoa tarinoiden markkinoijaksi, mutta siihen loppuvatkin kaupallisuuteen liittyvät termit.

– Nykymaailmassa jossa kaikki halutaan ostaa, täällä ei tarvita rahaa.

Vaan kuinkas sitten kävikään…?

Salmenkankaan mukaan lasten lukuharrastus ei ole hiipumassa, eivätkä kirjastot kokonaan häviämässä. Kehitys etenee rauhallisesti.

Metsolla on yhä käytössä vanhoja formaatteja, kuten VHS-kasetteja. Kasettivalikoima on jäämässä vähitellen historiaan, vaikka sen suosio ei olekaan hiipunut. Useita satoja kertoja videolaitteissa pyörineet lasten suosikkikasetit eivät yksinkertaisesti kestä. Eivätkä kestä kirjatkaan. Lastenkirjoja täytyy hankkia useita kappaleita, sillä pienet kädet käsittelevät kirjojen sivuja välillä rajusti.

Uusia kirjastokortteja eskarilaisille ja muille nuorille lainaajille myönnetään Metsossa päivittäin, eivätkä suosituimmat kirjat suinkaan ole uutuuksia. Tämänkin vuoden lainatuimpien satukirjojen listakärjessä on yli 60-vuotiaita kirjavanhuksia, kuten Tove Janssonin Taikurin hattu.

Tulevaisuudessa pienissä käsissä saattaa olla sähköisiä lukulaitteita. Metso ei vielä tarjoa e-kirjoja, sillä niiden tekijänoikeuksista ei ole päästy selvyyteen kirjastojen ja kustantamoiden välillä.

– Tarinoiden ja kertomusten kaipuu ei katoa, oli kirja sitten missä muodossa tahansa.

Salmenkankaan mielestä lapsiin on turha yrittää soveltaa aikuisten kirjastokäyttäytymisetikettiä, mikäli lasten halutaan viihtyvän kirjastossa.

– On harhakäsitys, että kun tullaan lasten kanssa kirjastoon, pitää olla hiljaa. Kyllä tänne kovaäänistenkin lasten kanssa voi tulla.