Saksitut historiat

Leikkasin tukkani lyhyeksi pari kuukautta sitten. Teko sai aikaan kirjavia reaktioita. Siskon mies kysyi, minkä vedon olen hävinnyt. Isä hämmästeli, että nyt hänen tyttärensä näyttää nuorelta naiselta. Paras kaveri kauhisteli, että miten sie uskalsit. Opiskelukaverit naljailivat, että nyt sillä on toimittajatukka. Itse tunsin näyttäväni vähän ekaluokkalaiselta, mutta kaiken kaikkiaan olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

Tukkasenteillä on yhä merkitystä, mutta ei onneksi yhtä ehdotonta kuin ennen. Vanhoillisen katsantokannan edustajia löytää yhä, mutta onneksi naiset ovat jo monta vuosikymmentä saaneet itsenäisesti päättää lettinsä mitan. Eikä siviilisäätyäkään nykyään saa enää selville vain hiuksia vilkaisemalla. Nutturaneiti saattaakin olla vapaa ja kutrit hulmuten kirmaava neitokainen varattu.

Kirjahyllyni helmessä, Umberto Econ toimittamassa Kauneuden historiassa (2008), sivutaan myös hiusmuotia vuosien varrelta. Vertailukuvasarjassa ”Venuksen kasvot ja hiukset” näkyy monenlaista kiharaa, nutturaa ja lettejä muinaisesta antiikista 1970-luvulle. Lähes kaikilla länsimaisen kulttuurin venuksilla on pitkähköt hiukset, lukuun ottamatta veikeää Audrey Hepburnia ja muutamaa muuta kaunokaista viime vuosikymmeniltä.

Hiusten pitkä mitta näkyy myös adonisten kuvasarjassa. Antiikin aikaan miehillä suosittiin lyhyttä mallia, mutta keskiajan molemmin puolin pituus oli valttia. 1800-luvulla mitta alkoi vähitellen lyhentyä. 1960-luvulla kasvateltiin taas, kun The Beatles ja Jim Morrison näyttivät mallia.

Nykyään lisää pituutta halajavat voivat parannella kuontaloaan hiustenpidennyksillä. Bongasin Subtv:ltä dokumentin Tosipaikka: Hiukset myynnissä. Dokumentissa kartoitettiin köyhistä maailmankolkista saksituiden poninhäntien matkaa länsimaiden hiussalonkeihin. Hiustenpidennysbisneksen alkulähteillä vierailtiin muun muassa Venäjällä ja Intiassa.

Pidennyksiin päätyvien ihmishiusten tarinat ovat moninaisia. Intiassa naisten pitkät hiukset ovat yhä kauneuden symboli ja avioliiton takuu. Osa hindunaisista uhraa silti tummat kutrinsa temppelissä, joka taas myy hiukset eteenpäin hiustenpidennyksiin.

Huiminta dokumentin antia olivat kuitenkin Intian kaatopaikoilla kiertelevät hiustenkerääjät, joille ammatti on tuttu jo kolmannessa polvessa. He seulovat jätteen seasta hiustuppoja, jotka lopulta jalostuvat hulmuamaan länsimaisten naisten päässä lisäkkeinä.
 

Katri Simola