Uusmedia on kohta jo out
Ylen tuore uutisohjelma Suora Linja on selkeä pyrkimys olla mediakehityksen aallonharjalla.
Sosiaalisessa mediassa käytävää keskustelua kartoittava päivittäinen uutislähetys kurkottaa lähelle ihmistä, netin kautta. On skype-haastattelua, nostoja Ylen keskustelupalstalta, twiittejä ja statuksia. Suoran Linjan juontajat hivelevät iPadeja kertoessaan klikkauksista ja nettikohuista.
Ylelle pitää antaa iso käsi siitä, että totuttuihin toimintamalleihin jumiutuneesta massakoneistosta puserretaan ulos jotain uutta ja erilaista. Tällä tavalla julkisen palvelun viestintäyhtiön tulisikin toimia ja kokeilla rohkeasti uusia tekemisen tapoja.
Yle on hommassa hereillä siinäkin mielessä, että muissa suurissa mediapuljuissa uusmedia ei varsinaisesti kuki. Eikä siihen edes pyritä. Sori nyt vaan, mutta se, että sanomalehdellä on oma tekstaripalsta tai Facebook-sivu ei vielä tee siitä median mahdollisuuksien hyödyntämisen messiasta.
Laiskuus uuden yrittämisen suhteen on turhauttavaa, sillä lääniä erilaisille kokeiluille riittäisi. Siellähän se verkkoviidakko rehottaa, silkkaa tilaa silmän kantamattomiin. Tahtoa tutkimusretkille ei vain ole. Ei sitä tietenkään kaikkeen trendipelleilyyn pidä lähteä, mutta vallitseva vanhanaikaisuus alkaa jo haiskahtaa koipalleroille.
Ei edes tarvitsisi olla mikään medianero keksiäkseen erilaisia kertomisen tapoja. Ainahan voi lainata toiselta viestintävälineeltä! Jo mainitsemassani Suorassa Linjassa katsotaan netissä puuhaamista televisiosta. Siis seurataan uusmediaa vanhasta mediasta. Vähän kuin kuuntelisi televisiota radiosta. Silti siinä on jotain uutta ja ihmeellistä.
Someen on toki yritetty tutustua muissakin mediataloissa.
Esimerkiksi Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen teki kuukauden mittaisen retken sosiaalisen median maailmaan ja summasi kokemuksiaan toteamalla, että sosiaalisessa mediassa toimitaan vihan kautta. Seikkailun jälkeen hän oli vakuuttunut siitä, että vastuullisen median tehtävä on suojella ihmisiä heidän omilta mielipiteiltään.
Ei ihan niin onnistunut pakettimatka Pokkisella. Surullista. On nimittäin vaikea kuvitella, että Aamulehdessä kehitettäisiin ikinä yhtään mitään uutta, kun pääkallopaikalla istuu noin nuivaa porukkaa.
Uusmediasta on sanottava sekin, että se vanhenee nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten pyöriteltiin silmiä Suomen ensimmäiselle verkkolehdelle. Nyt Uusisuomi-verkkolehti on yksi maan vakimedioista. Ehkä pikainen eräpäivä voisi toimia houkuttimena kaavoihin kangistuneille viestintäjäteille? Kokeilkaa rohkeasti, ei ole mitään pelättävää: kaikki uusi käy vanhaksi alta aikayksikön!
Sitten olette taas turvallisesti passé.
Reetta Rönkä

Lisää kommentti