Venytellen

29.11.2011 - 16:35

Kuva: Eeva VärtöSateisena sunnuntaina Tampereen rautatieasemalla käy kastuneiden ihmisten kuhina. Sään mukaisesti vaatetetut koirat räksyttävät, vettä valuvat ihmiset tähyävät aikataulunäyttöä ja vedettävät matkalaukut kolisevat pitkin marmorilattiaa.

Säntäilevän väkijoukon seassa yksi rullaa rauhallisesti muita matalammalla. Amu Urhonen kelaa pyörätuoliaan tottunein ottein. Vammainen Urhonen käyttää pyörätuolia lähes ympäri vuorokauden ja katsoo maailmaa valtaväestön napojen tasalta.

Ennen juttukeikalle lähtöä olemme käyneet kuvaajan kanssa pitkiä keskusteluja siitä, mitä ihmiseltä voi pyytää. Hymyileminen ja kameraan katsominen ovat rutiininomaisia pyyntöjä kaikissa kuvaustilanteissa lomamatkoilta muotikuviin.

Mutta kuinka pyydät ihmistä käymään kontilleen julkisella paikalla, ihmismassan keskellä?

Urhonen on kirjoittanut kirjan vammaisuudesta ja kertonut konttaamisen olevan hänelle luonnollinen liikkumismuoto. Tutuissa sisätiloissa hän ei käytä pyörätuolia lähes lainkaan. Miksi pitäisikään, kun konttaaminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

No, meidän muiden takia tietenkin. Meitä, valtaväestön edustajia, konttaava aikuinen hämmentää ja jopa häiritsee. Kontillaan oleva ihminen on liian konkreettisesti muiden alapuolella. Asentoon liittyy mielikuvissa nöyryyttä ja avuttomuutta. Lapset konttaavat. Kontillaan ollaan kasvimaalla puuhatessa tai irronneen tietokoneen piuhan kanssa tuskaillessa.

Mutta aikuinen ihminen ei konttaa rautatieasemalla keskellä tavallista sunnuntaipäivää. Se ei vaan sovi siihen kankeaan pirtaan, johon normi-ihminen maailmankuvansa mukauttaa.

Kuvaaja on rohkea ja kysyy ihan suoraan. Urhonen lipuu mukisematta alas tuolistaan. Yhtäkkiä konttaava aikuinen ei näytäkään yhtään hassulta, väärältä tai rumalta. Urhonen näyttää luonnolliselta.

Kuvauksen jälkeen Urhonen kertoo ensimmäistä kertaa huomanneensa ihmisten katseet. Yleensä hän paahtaa eteenpäin niin omissa ajatuksissaan, ettei tajua tuijotusta. Mutta eihän muiden mielipiteillä ole mitään väliä, hän huomauttaa heti perään.

Kai ihminen nyt itse tietää, mikä hänelle sopii. Jos jalat eivät veny, ne eivät veny. Meidän muiden maailmankuvassa sen sijaan on reilusti venyttämisen varaa.

Reetta Rönkä

||

Lisää kommentti

Lähetä
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.