Vihaiset miehet ruokalassa

Yliopiston ruokaloiden rento ilmapiiri säröilee toisinaan. Esimerkiksi silloin, kun vihaiset miehet tulevat vaatimaan istumapaikkaa tai keskustelukumppania. Itse olen törmännyt yhteensä neljään vihaiseen mieheen puolen vuoden sisällä. Käytöstavoista ja järjenjuoksusta ei näissä tilanteissa ole tietoakaan, epämukavasta ja vaivautuneesta olosta niidenkin edestä.

Ensimmäisen kerran tapasin vihaisia miehiä, kun olin astellut kaverini kanssa täpötäyteen ruokalaan. Bongasimme kaksi vapaata paikkaa, joiden tuolin selkänojille jätimme takkimme ja laukkumme. Olimme juuri lähdössä ruokatiskeille, kun ongelmia ilmaantui.

Kaksi keski-ikäistä raksamiestä porhalsi parahiksi paikalle tarjottimineen ja vaati saada istua jo valloittamillemme paikoille. Me kerroimme menevämme juuri ruokaa hakemaan, mutta änkyrät vaativat sinnikkäästi paikkoja itselleen voimasanojen avulla. Tilanne oli niin absurdi, ettemme osanneet kuin ällistellä sitä kaverini kanssa. Lopulta siirryimme toisaalta vapautuneille paikoille, vaikka mieli teki jäädä takomaan kovakallojen nuppiin järkeä.

Toisen kerran lounastin kaverini kanssa puolityhjässä ruokalassa. Meillä oli hyvät ja henkilökohtaiset keskustelut meneillään, kunnes pöytään tuppautui tuntematon teekkari. Miekkonen oli kiihkeästi juttuseuran tarpeessa. Hän vaati kuulla meidän nimemme, opiskelualamme ja paljon muuta maan ja taivaan väliltä. Keskustelusta kieltäytyminen tai oman kesken jääneen keskustelumme jatkaminen ei käynyt, koska hänen mukaansa nämä piirteet olivat niin valitettavan tylsiä suomalaisessa keskustelukulttuurissa.

Hatunnosto yritykselle muuttaa tätä kulttuuria aiempaa avoimemmaksi, mutta rajansa kaikella. Tylsä piirre on myös se, etteivät jotkut älyä lopettaa väkisinkeskustelua. Kun halusimme jatkaa omaa keskusteluamme, yli-innokas reettori turhautui ja alkoi nälviä meitä. Pian hän vaihtoi onneksi pöytää. Teekkarille täydet pisteet tilannetajuttomuudesta ja marttyyrin esittämisestä.

Kolmannen tilanteen kuvio oli lähes samanlainen kuin ensimmäisen. Olimme sopineet kaverini kanssa lounastreffit, ja olin varannut hänelle kaistaleen pöytää ja tuolin. Paikalle saapui juro kloppi, joka oli juuri lysähtämässä kaverini paikalle, kun ennätin kertoa sen olevan varattu. Seurasi jälleen absurdia vääntöä paikkojen varauksesta.

Kloppi siirtyi lopulta toiselle puolella pöytää, mutta tuolittomuuttaan rojahti kuitenkin kaverilleni varaamaan tuoliin. Pidin moraalisaarnan käytöstavoista. Sällin kalloon ei tuntunut uppoavan se, etten varaillut huvikseni paikkoja, vaan kaverini oli todella tulossa. Lopulta juippi kävi hakemassa itselleen tuolin viereisestä pöydästä.

Oi aikoja, oi tapoja! Odotan taas innolla, milloin ruokalistalla on seuraavan kerran testosteroni-tillilihaa ja pullistelu-perunoita. Kirosana-keitto tai käytöstavaton kukkakaaligratiinikin maistuu. Herkkupäivän kruunaa moukkamousse ja aggressiiviset ritarit. Bon appétit!

Katri Simola