Haaviston vaalikampanjaa maustaa Pekkaravintola
Haaviston kampanja houkuttelee kannattajia perustamaan Ravintolapäivänä pekkaravintoloita.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on lanseerannut Ravintolapäivän kunniaksi Pekkaravintolan. Haaviston Twitter-viestissä ja verkkosivuilla kehotetaan ihmisiä osallistumaan vaalikampanjaan perustamalla Pekkaravintola.
Lauantaina kolmatta kertaa järjestettävänä Ravintolapäivänä tavalliset ihmiset pistävät pystyyn ravintoloita valitsemaansa paikkaan.
Haaviston kampanjan verkkosivuilla on tarkat ohjeet Pekkaravintolan perustamiseksi. Ohjeissa kehotetaan esimerkiksi kutsumaan ravintolaan tuttu toimittaja ja raportoimaan ravintolasta blogissa tai sosiaalisessa mediassa. Sivuilta voi myös tulostaa ruokalistan ja Pekkaravintolaan johdattelevan opastekyltin. Lisäksi ohjeistetaan, miten ravintolan mahdolliset tuotot voi halutessaan lahjoittaa Haaviston kampanjaan.
Ravintolapäivä ei ota kantaa
Pekkaravintolan mallin mukaan Ravintolapäivän konseptin voisi valjastaa mihin vain ideologiseen tarkoitukseen. Mitä jos esimerkiksi poliittiset ääriliikkeet tekisivät saman?
Ravintolapäivän tiedottaja Kirsti Tuominen sanoo, ettei organisaatio halua ottaa kantaa siihen, miten brändiä käytetään.
– Ravintolapäivä ei ole vastuussa Ravintolapäivänä järjestettävistä ravintoloista. Tästä syystä emme voi emmekä halua arvostella tai kommentoida eri konsepteja, vaan jokainen saa tehdä mitä itse haluaa. Toivomme ja luotamme, että jokainen toimii harkiten ja hyvässä hengessä.
Onko Ravintolapäivän konseptin hyödyntäminen poliittisessa kampanjassa eettistä?
Mainonnan eettisen neuvoston pääsihteerin Paula Palorannan mukaan poliittisen markkinoinnin eettisyys ei kuulu Mainonnan eettisen neuvoston piiriin.
Ilmiöillä ratsastetaan
Markkinointisuunnittelija Sami Salmenkivi pitää markkinoinnin eettisyttä tulkinnanvaraisena asiana.
– Laillisesti Ravintolapäivän hyödyntämisessä ei ole mitään väärää. Ravintolapäivä on konsepti, ei tuotemerkki, Salmenkivi sanoo.
Salmenkivi pitää Pekkaravintolaa hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka suosittua ilmiötä hyödynnetään markkinoinnin tarkoituksiin.
– Aina kun tulee joku iso ilmiö, sillä ratsastetaan. Esimerkiksi jääkiekon MM-kisoilla myydään vaikka mitä.
Markkinoinnin ammattilainen puhuu rajanvedosta hyvän ja huonon markkinoinnin välillä. Silloin olennaista on, miten ilmiötä hyödynnetään.
– Jos pelkästään ratsastetaan ilmiön suosiolla eikä tuoda siihen mitään lisää, liikutaan hyvän maun rajoilla, Salmenkivi kommentoi.
Haaviston kannattajien idea
Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämpin mielestä Pekkaravintolassa ei ole kyse Ravintolapäivällä ratsastamisesta.
Kämppi kertoo, että idea lähti liikkeelle Haaviston kannattajista, jotka halusivat perustaa ravintoloita. Pekkaravintola-nimi oli alusta asti mukana. Hän neuvoi pekkaravintoloitsijoita olemaan yhteydessä Ravintolapäivään. Lopulta kiinnostus kasvoi niin suureksi, että Kämppi lisäsi kampanjan verkkosivuille ohjeet ja lisämateriaalin ravintolan perustamiseksi.
– Haavistolla ja Ravintolapäivällä on samanlainen kannattajajoukko, Kämppi arvioi.
Pekkaravintolalta ei odoteta suurta rahallista tuottoa. Näkyvyyttä sillä kuitenkin haetaan.
– Presidentinvaalikampanjat ovat keskenään hyvin erilaisia. Meillä on ehkä yksi kymmenesosa Niinistön budjetista. Näin ollen koko kampanjassamme on paljon niin sanottua sissimarkkinointia, Kämppi sanoo.
Presidenttiehdokas Haavisto suhtautuu myönteisesti konseptiin ja osallistui antamalla ruokalistalle metsäsienikeiton ohjeen. Haavisto aikoo Kämpin mukaan myös vierailla joissain pääkaupunkiseudun pekkaravintoloissa.
Lue Ravintolapäivästä Utaimen verkkolehdessä. Pekkaravintolan perustamisen ohjeet Pekka Haaviston kampanjan sivuilla.
Tuoreimmat uutiset
-
15.02.2012 - 19:08
-
15.02.2012 - 19:05
-
15.02.2012 - 19:02
-
15.02.2012 - 18:56
-
15.02.2012 - 18:54
-
15.02.2012 - 18:32
-
15.02.2012 - 17:38
-
15.02.2012 - 17:29
-
15.02.2012 - 17:26
-
15.02.2012 - 17:18
- 1 / 14
- ››


Lisää kommentti