Kolmasosalla Pirkanmaan patrioottihakijoista rikostausta
Moni hakemuksen lähettänyt torjuu väitteet uusnatsiyhteyksistä. Useat eivät edes muista hakeneensa järjestöön.
Kansallissosialistiseen Suomen vastarintaliikkeeseen (SVL) hakeneista pirkanmaalaisista yli kolmanneksella on rikostaustaa. Kahdeksan hakijan rikosluettelosta löytyy muun muassa pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, vahingontekoja ja varkauksia. Lisäksi yksi pirkanmaalaisista hakijoista on ollut mukana ryöstössä ja yksi on saanut lähestymiskiellon.
Eräs törkeästä rattijuopumuksesta tuomittu pirkanmaalainen yrittäjä on täyttänyt hakemuksen järjestön sivuilla kolmesti. Puhelimitse tavoitettu mies ei kuitenkaan itse muista lainkaan hakeneensa järjestön jäsenyyttä.
Yhteensä Pirkanmaalta haki vastarintaliikkeeseen 23 ihmistä.
Enemmistö hakijoista nuoria miehiä
Suurin osa hakijoista on 20–30-vuotiaita miehiä. Pirkanmaalaisista hakijoista nuorin on 15-vuotias ja vanhin 49-vuotias. Naisia 23 pirkanmaalaisen joukosta löytyy yksi.
Internetiin vuodetulla listalla on hakijoiden nimien lisäksi heidän osoitteensa, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa. Yksi jäsenhakemuksen jättäneistä oli pahoillaan nimien julkistamisesta.
– Minulla oli pari vuotta sitten hankalampi vaihe elämässä. Olin työtön ja koin, että ulkomaalaiset vievät kaikki työpaikat. Tämä järjestö oli sitten mielestäni yhtä vihainen kuin minä, ja otin heihin sen vuoksi yhteyttä. Nyt hävettää. Kai tämä on sitten hyvä opetus, tamperelainen keski-ikäinen mies sanoo.
Taistelua monikulttuurisuutta vastaan
Kansallissosialistiseen järjestöön hakeneet ovat tietojensa saatteeksi kirjoittaneet hakemuksiinsa luonnehdintoja itsestään sekä motiiveistaan liittyä jäseneksi.
– Olen pienestä pitäen kasvatettu kansallissosialistiseen aatteeseen ja olen noudattanut niitä arvoja koko elämäni ajan. Haluan tukea ja ottaa osaa tähän jaloon ja tärkeään aatteeseen, kuvailee lempääläläinen mieshakija.
Suomen kansallinen vastarintaliike taistelee omien sanojensa mukaan kulttuurista rappiota ja monikulttuurisuutta vastaan. Järjestö ilmoittaa suojelevansa ”kansaansa ulkomaalaisten yliotteelta”. Kansallissosialistisen aatemaailman omaksunut järjestö toivoo myös Suomen irtautumista Euroopan unionista.
Suomen vastarintaliike ei suostu kommentoimaan jäsenhakemuksista syntynyttä kohua median edustajille.
Lue lisää Utaimesta 8/2011.
Tuoreimmat uutiset
-
15.02.2012 - 19:08
-
15.02.2012 - 19:05
-
15.02.2012 - 19:02
-
15.02.2012 - 18:56
-
15.02.2012 - 18:54
-
15.02.2012 - 18:32
-
15.02.2012 - 17:38
-
15.02.2012 - 17:29
-
15.02.2012 - 17:26
-
15.02.2012 - 17:18
- 1 / 14
- ››


Lisää kommentti