Opettaja ei saa pukeutua seksikkäästi
Seksuaalisiin viesteihin opettajien pukeutumisessa suhtaudutaan kielteisesti. Esimerkiksi paljastavia kaula-aukkoja paheksutaan. Myös tatuoinnit ja lävistykset ovat kyseenalaisten listalla. Suotavia asioita sen sijaan ovat asiallisuus, kunnollisuus ja uskottavuus. Tämä käy ilmi syksyllä Jyväskylän yliopiston taiteiden- ja kulttuuritutkimuksen laitoksella julkaistavasta väitöskirjasta.
Pukeutuminen aiheuttaa opettajille paineita, sillä sen avulla luodaan vaikutelmaa itsestä. Farkkujen käyttäjä saattaa ajatella yhteisen pukeutumistyylin lähentävän opettajaa ja oppilaita. Jakkupukua käyttävä opettaja voi taas tutkijan mukaan kokea henkivänsä auktoriteettia.
– Trenditkin luovat paineita, esimerkiksi lihavuus ei ole tällä hetkellä kauhean in, kertoo väitöskirjan tekijä Marjo Kamila.
Asenteissa eroja
Kollegoiden pukeutumista ruoditaan opettajien kesken välillä rankastikin. Usein arvostelu tapahtuu selän takana, sillä opettajat eivät juuri keskustele pukeutumisen säännöistä. Sopimattomasti pukeutuva opettaja saatetaan jopa jättää palkkaamatta.
– Periaatteessa opettaja saa näyttää monenmoiselta, mutta onko se kollegoiden mielestä sallittua onkin sitten eri asia, sanoo Kamila.
Opettajien asenteissa pukeutumista kohtaan on eroja. Yhden mielestä tiukat farkut ja paita ovat liian seksuaalisia, toinen vetää rajan vasta roiskeläppään. Myös miesten ja naisten pukeutumiseen suhtaudutaan eri asentein.
Opettajan uraa aloitteleva mies saattaa mennä kouluun rennosti tennarit jalassa, kun taas samassa tilanteessa oleva nainen miettii tarkasti pukeutumistaan.
– Miehillä ei ole lähellekään niin suuret paineet kuin naisilla, kertoo Kamila.
Tuoreimmat uutiset
-
15.02.2012 - 19:08
-
15.02.2012 - 19:05
-
15.02.2012 - 19:02
-
15.02.2012 - 18:56
-
15.02.2012 - 18:54
-
15.02.2012 - 18:32
-
15.02.2012 - 17:38
-
15.02.2012 - 17:29
-
15.02.2012 - 17:26
-
15.02.2012 - 17:18
- 1 / 14
- ››


Lisää kommentti