Päihdevanhempien lapsille tarjolla nettiapua
A-klinikkasäätiön Varjomaailma-niminen verkkopalvelu tarjoaa vanhempiensa päihteidenkäytöstä kärsiville nuorille verkkotukiryhmän. Maaliskuussa aloittava tukiryhmä on suunnattu 14–17-vuotiaille. Keskustelua käydään anonyymisti, ja sitä ohjaa kaksi sosiaalialan ammattilaista. Sivuston keskustelufoorumi on jo avattu.
A-klinikkasäätiön projektikoordinaattorin Janne Takalan mukaan tämänlaiseen keskustelumuotoon on päädytty, koska nuorten on helpompi keskustella asioista anonyymisti.
– Nuoret ovat itse usein ehdottaneet tällaista keskustelutapaa.
Tukiryhmässä käsitellään asioita paljon yksilökohtaisesti.
– Mitään kaikille päteviä yleissääntöjä ei ole. Yleensä rohkaisevia asioita pyritään löytämään ryhmäläisten omasta arkiympäristöstä. Esimerkiksi jotakin nuorta voidaan neuvoa käymään enemmän ulkona, mutta jollakin toisella taas voi olla erilainen tilanne.
A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminnan vuonna 2011 toteuttaman kyselyn mukaan yli neljännes 12–18-vuotiaista suomalaisnuorista kokee haittoja vanhempien alkoholinkäytöstä.
Varjomaailma on toteuttanut vastaavanlaisia verkkotukiryhmiä ennenkin. Vuonna 2008 Varjomaailma voitti Euroopan komission innovatiivisille informaatio- ja kommunikaatiohankkeille jakaman E-inkluusio-palkinnon kategoriassa syrjäytyneet nuoret.
Tuoreimmat uutiset
-
15.02.2012 - 19:08
-
15.02.2012 - 19:05
-
15.02.2012 - 19:02
-
15.02.2012 - 18:56
-
15.02.2012 - 18:54
-
15.02.2012 - 18:32
-
15.02.2012 - 17:38
-
15.02.2012 - 17:29
-
15.02.2012 - 17:26
-
15.02.2012 - 17:18
- 1 / 14
- ››

Lisää kommentti