Pelkääjävankia ei saa eristää liian herkästi
Pelkääjävankeja voitaisiin auttaa muutoinkin kuin eristämällä. Käytännössä keinot ovat kuitenkin vähissä.
Pelkääjävankien pitkäaikainen asuttaminen matkaselleissä ja suljetuilla osastoilla ei poista pelkäämistä osastoilta, sanoo Hämeenlinna vankilanjohtaja Samuli Laulumaa.
Vankien erilleen asuttaminen tarkoittaa käytännössä samaa kuin vangin eristäminen. Eristetyt vangit joutuvat useimmiten selviämään ilman sosiaalisia kontakteja ja työntekoa.
Laulumaan mukaan vankien kannalta on parempi, jos pelkääjää ei automaattisesti eristetä. Tilanne kannattaa ensin pyrkiä selvittämään perinpohjaisesti osastolla.
– Vankeja pitää velvoittaa osallistumaan aktiivisemmin vankilan sosiaalisiin toimintoihin. Eristämiskynnyksen tulee olla korkea.
Turun ja Kuopion vankiloissa pelkäämisongelma on yritetty ratkaista osastoimalla. Entisten suurten osastojen tilat on jaettu pienemmiksi yksiköiksi. Erilleen asutettujen vankien määrä on laskenut. Laulumaa kuitenkin arvio, ettei itse pelkääminen ole vähentynyt.
– Parempia keinoja ovat aiempaa rohkeampi puuttuminen uhkaajan toimiin ja vankilan ilmapiiriin, Laulumaa toteaa.
Vankilahierarkioita voidaan purkaa jo ennen kuin pelkääminen alkaa.
Ulkomailta on otettu oppia Britanniasta ja Australiasta, joissa vankien välistä uhkailua on vähennetty nolla-toleranssi asenteella. Vankilahenkilökunnan tärkeä tehtävä on tasapainottaa vankien välisiä valtasuhteita. Henkilökunta poistaa osastolta pelon aiheuttajat, eikä pelkääjää.
Fakta
Mikä pelkääjävanki?
- Pelkääjävanki tarkoittaa omasta pyynnöstä erillään asuvaa vankia.
- Vuonna 2011 pelkääjävankeja oli Suomessa 133.
- Iso osa pelkääjävangeista on seksuaalirikollisia. Muita syitä erillä asumiseen ovat velat, todistajana toimiminen, etninen tausta tai jengisuhteet.
- Perustuslain mukaan vangilla on oikeus suorittaa rangaistuksensa ilman väkivaltaa tai sen uhkaa.
- Suomessa pelkääjävankien ainoa ratkaisu on erilleen asuttamista.
Tuoreimmat uutiset
-
15.02.2012 - 19:08
-
15.02.2012 - 19:05
-
15.02.2012 - 19:02
-
15.02.2012 - 18:56
-
15.02.2012 - 18:54
-
15.02.2012 - 18:32
-
15.02.2012 - 17:38
-
15.02.2012 - 17:29
-
15.02.2012 - 17:26
-
15.02.2012 - 17:18
- 1 / 14
- ››


Lisää kommentti