Törkypuhetta nimimerkillä tai ilman

Jodelin ahkera käyttäjä ja moderaattori Hilla Niemi on osallistunut Jodel-tapaamisiin, joissa käyttäjät kokoontuvat kasvokkain.
01.02.2017 - 18:54 Aliisa Ristmeri, kuva: Leevi Vähälä

Sosiaalisessa mediassa ja anonyymeissa älypuhelinsovelluksissa levitetään päivittäin vihapuhetta ja tarkoituksenmukaista väärää tietoa. Hämmennyksen aiheuttaminen verkkoyhteisöissä on ihmisille ajanvietettä.

Omalla nimellä esiintyminen verkkoyhteisössä voi lisätä syrjintää ja pahentaa häirintää, sillä henkilökohtaisten ominaisuuksien paljastaminen muille voi kasvattaa ihmisten ennakkoluuloja. Tämä käy ilmi Harvardin yliopiston mediatutkijan J. Nathan Matiasin artikkelista. Konfliktit, häirintä ja syrjintä eivät ole vain verkkoyhteisön ongelmia, vaan myös sosiaalisia ja kulttuurisia ongelmia. Anonyymiyttä tai nimimerkin takaa kirjoittamista ei voi itsessään pitää vihapuheen mahdollistajana.

Tampereen yliopiston mediatutkijan Eliisa Vainikan mukaan vihapuhetta ja juoruja levitettiin ennen esimerkiksi huoltoasemien kahviloissa. Nyt ihmiset toteuttavat luonteenomaisia piirteitään sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla. Vainikan mukaan kasvokkaisessa keskustelutilanteessa on enemmän sovinnaisuutta, kun internet keskusteluvälineenä taas korostaa kiistelevyyttä.

– Kiistely ja provosointi voivat olla ihmisille kaikista viihdyttävintä keskustelukulttuuria, sanoo Vainikka.

Jodelissa ei tunneta rajoja

Korkeakouluopiskelijoiden suosimassa Jodel-älypuhelinsovelluksessa kommentoidaan ilman nimimerkkiä, anonyyminä. Esimerkiksi Tampereen yliopiston kampuksen lähellä Jodelin kommentoiduimpia aiheita ovat rakkaus, seksi ja alkoholinkäyttö. Anonyymiyden ansiosta sovelluksissa uskalletaan kysyä mielipiteitä ja ottaa kantaa myös arkoihin aiheisiin, kuten terveyteen liittyviin kysymyksiin.

Ahkera Jodelin käyttäjä Hilla Niemi toimii sovelluksessa moderaattorina. Moderaattorin tehtävänä on ilmiantaa asiattomia sisältöjä. Eniten Niemi joutuu ilmiantamaan vihamielistä sisältöä ja niin sanottua spämmäystä eli roskapostitusta.

– Jodelissa on yhteisymmärrys siitä, että irrallisia trolliviestejä ei kaivata. Omien mielipiteiden perustelua vaaditaan, koska käyttäjäkunta koostuu korkeakouluopiskelijoista, sanoo Niemi.

Rikkinäinen puhelinlanka verkossa

Vaikka anonymiteetti ei itsessään tuota vihapuhetta, madaltaa se kynnystä trollata. Tammikuun puolivälissä Jodeliin ilmestyi Tampereen yliopistoa koskeva epämääräinen kouluampumisuhkaus, joka synnytti kohua. Epätietoisuus sai opiskelijat paisuttelemaan aihetta ja levittämään uhkaukseen liittyviä huhuja. Osa opiskelijoista jätti tulematta yliopistolle uhkauksen takia.

– Kouluampumisuhan aikana Jodelissa syntyi iso haloo, kun huhuja paisuteltiin tarkoituksenmukaisesti, sanoo Niemi.

Mediatutkija Vainikan mukaan on inhimillistä, että verkkoyhteisöissä tapahtuu niin sanottu rikkinäinen puhelinlanka -efekti. Ihmiset ovat kiinnostuneita dramatiikasta, ja usein on vaikea saada selville, mistä levitettävät tiedot ovat peräisin.

Tampereen yliopistossa opiskeleva Niemi sanoo, että voisi esiintyä Jodelissa myös omalla nimellään. Toisaalta viestiketjujen eli jodlausten aloittaminen on kiehtovampaa anonyyminä.

– Anonyymikulttuuri voi olla vastarintaa julkisuuskulttuurille, jossa itsestä luodaan profiili ja oma elämä tuodaan verkkoon, sanoo mediatutkija Vainikka.

Mitä hyvää on siinä, että voi sanoa mitä vaan? Lue mielipide täältä.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.

Fakta

Jodel

  • Jodel on korkeakouluopiskelijoiden suosima älypuhelinsovellus, jossa keskustellaan anonyymisti.
  • Sovellusta käytetään Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Ranskassa.
  • Älyllisen keskustelun lisäksi anonymiteetti rohkaisee käyttäjiä keskustelemaan myös aroista aiheista. Myös alapäähuumori ja sisäpiirivitseillä trollaaminen on yleistä.

Jutun kuvat

Jodelin ahkera käyttäjä ja moderaattori Hilla Niemi on osallistunut Jodel-tapaamisiin, joissa käyttäjät kokoontuvat kasvokkain.