Yöpaikkoja vapaaehtoisten voimin

07.12.2016 - 18:58 Anni Huttunen, Sarita Piipponen

Petruksen seurakunnan tilat Helsingin Pasilassa sijaitsevat masentavan betonilähiön keskellä. Sokkeloisten pihojen ja korkeiden rakennusten keskellä on sisäänkäynti pelkistettyyn tilaan, jossa seurakunnan vapaaehtoiset ottavat vastaan yösijaa etsiviä.

Keittiössä Iitu Pekkarinen tekee voileipiä iltapalaksi. Pekkarinen ja viisi muuta vapaaehtoista ovat tulleet paikalle sijaamaan vuoteita ja toivottamaan ihmiset tervetulleiksi.

Itsenäisyyspäivänä ennen iltakymmentä paikalle on saapunut jo kymmenkunta ihmistä. Lisää tulijoita odotetaan, sillä edellisenä yönä tiloissa nukkui 17 henkeä.

Kun viereiseen makuusaliin on sijattu vuoteet, osa vapaaehtoisista poistuu kotiin. Koko yöksi paikalle jää kaksi henkilöä.

Pekkarinen kertoo, että itsensä haastaminen innosti lähtemään mukaan vapaaehtoiseksi. Hänen mukaansa kaikki eivät tiedosta, että Suomessa moni on majapaikkaa vailla. Vapaaehtoistoiminta on hyvä tilaisuus avata silmiä asian suhteen.

- Itsenäisyyspäivänä juhlitaan tavalla, joka on mielestäni vähän vastenmielistä, kun katsoo tilannetta maailmalla ja Suomessa. Tänään tämä tuntuu järkevämmältä kuin telkkarin katselu, Patrik Lustig perustelee.

Lustig on ensimmäistä kertaa seurakunnalla vapaaehtoisena.

Kiistellyt yöpaikat

Osa Helsingin seurakunnista ilmoitti marraskuussa tarjoavansa hätämajoitusta. Syynä on yöpaikkojen suuri tarve, johon Helsingin kaupunki ei yksinään pysty vastaamaan. Majoitusta tarjotaan kussakin seurakunnassa vuoroviikoin.

Avointen ovien linjaus on herättänyt myös närää. Esimerkiksi sisäministeri Paula Risikko (kok.) älähti marraskuussa aiheesta.

Risikon mukaan hätämajoituksen tarjoaminen voi vaikeuttaa paperittomien palauttamista kotimaahansa. Kirkko ei voi tulla politiikan tontille.

Petruksen seurakunnan toiminnan koordinaattori Bodil Sandell kertoo, että paikalle saapuu kaikenlaisia ihmisiä. Seurakunnan majoitukseen saapuvilta ei kysellä mitään.

- Aika kirjavaa tämä porukka on. Päihtyneitä, narkomaaneja ja sitten ihan tavallisiakin ihmisiä.

Majoittuvien kansallisuudet vaihtelevat Sandellin mukaan Suomesta Kolumbiaan. Pahimpia riitapukareita lukuun ottamatta kaikki otetaan sisään.

Itsenäisyyspäivän vastaisena yönä majoituksessa oli syntynyt pientä kärhämää asiakkaiden kesken. Sivullinen majoittuja oli pyytänyt rähisijöitä olemaan saapumatta takaisin seuraavana yönä. Tämä kielii Sandellin mukaan siitä, että asiakkaat todella tarvitsevat majapaikkaa ja arvostavat sen tarjoajia.

Hätämajoitus Tampereella

Tampereella tilanne on Helsinkiä monimutkaisempi. Lehtelän hätämajoitus suljettiin keväällä, ja sen jälkeen pysyvää ratkaisua tilanteeseen ei ole löytynyt.

Tampereen Vapaakirkon kansainvälisestä työstä vastaava Juha Juvonen kertoo, että päätös tarjota majoitusta heidän kirkossaan syntyi Lehtelän sulkemispäätöksen jälkeen.

Yöpaikan kaipaajat eivät kuitenkaan voi vain kävellä Vapaakirkkoon nukkumaan. Suomen Punaisen Ristin kanssa yhteistyössä toteutettuun majoitukseen otetaan ihmisiä sopimuksella.

Monet Vapaakirkon tiloissa majoittuvista ihmisistä ovat ennestään tuttuja seurakunnan jäsenille. Juvosen mukaan yhteistyö perustuu ystävyyssuhteisiin, joita on syntynyt turvapaikanhakijoiden ja seurakuntalaisten välille.

Juvonen toteaa, ettei kysymys yösijan tarjoamisesta kaikille tarvitseville ole poliittinen tai moraalinen, vaan juridinen.

- Vaikka nämä arvot nousevatkin Raamatusta ja voidaan mieltää kristillisiksi arvoiksi, kyse on enemmänkin ihmisarvon käsityksestä. Lisäksi heitteillejättö on Suomen lainsäädännössä rikos.

||

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.